— Sinne tulee vain hoviväki ja muutamia valtiopäivämiehiä.
— Mutta jos minulla on naamari niinkuin kaikilla muillakin?
— Ei sittenkään. Sinä olet jo iso tyttö. Se voisi pilata mainettasi, ja sitä en soisi.
— Hyvästi sitten. Sanokaa paljon terveisiä täti Sagerille!
Ja sen sanottuaan, ennenkuin hämmästynyt nuorukainen ymmärsi hänen tarkoituksensa, oli hän kadonnut kuusen taa. Rautaristikko rasahti, ruutu kilahti. Bertelsköld juoksi ikkunaan. Hänen ensi ajatuksensa oli, että Ester oli piiloutunut kuusen taa. Mutta tyttöpä ei ollutkaan siellä. Saranoilla ikkunapieleen kytketty ristikko oli auki, — kaksi ruutua oli säpäleinä. Ester oli hypännyt ulos ikkunasta.
Kreivi ei vähästä säikähtänyt, mutta katsahtaessaan ulos ja nähdessään tuon huimaavan korkeuden, nähdessään kivetyn pihamaan allaan eikä jälkeäkään hurjasta tytöstä, — alkoi hänen sydämensä ankarasti tykyttää. — Ester! — huusi hän.
Ei kuulunut vastausta.
— Ester! — huusi hän taas, — sinä pahankurinen tyttö! Sano sananenkaan, että elät! Missä olet? Minä kuolen levottomuudesta!
— Saanko nähdä kuninkaan, vai mitä? — kuului raitis ja iloinen ääni ihan hänen korvansa juuresta. Bertelsköld katsahti taakseen. Ikkuna oli ulkopuolelta varustettu tukevalla raudoitetulla luukulla, ja tässä luukussa, joka oli työnnetty auki seinää vasten, piteli Ester itseään kiinni.
— Tule heti kohta sisään, muuten huudan koko talonväen hätään! — huusi kreivi suutuksissaan.