— Jos isä katsoisi noita minun kupliani? Katsokaapa nyt … hui hai, se hajosi, ennenkuin ennättikään kirkonkukkoon.
— Ester, sydänkäpyseni, ainoa iloni maan päällä, luuletko vanhan isäsi tahtovan niin mielellään erota iloisista, veitikkamaisista kasvoistasi, jotka valaisevat synkeitä hetkiäni tämän maailman vaivoissa? Mutta kerran täytyy sen tapahtua, lapseni, ja parempi on, että minä valitsen miehen sinulle kuin että sinä valitset hänet oman narrimaisen pääsi mukaan. Olethan nähnyt nuoren Årströmin, Eerikki Årströmin, isänsä yhtiömiehen? Rehellinen ja kelpo mies, vakavarainen … juuri heidän kauppahuoneensa kanssa minä olen tehnyt sen suuren jyväkaupan, josta olet kuullut … johon olen pannut puolen omaisuuttani. Siitä tulee hyvät voitot, odotan juuri kirjettä siitä asiasta. Alankomaissa on ollut katovuosi…
— Vai on Alankomaissa ollut katovuosi?
— Onpa niinkin, kerran saamme me suomalaisetkin ruokkia rikkaita hollantilaisia. Siis, rakas lapseni, sinä otat nuoren Årströmin mieheksesi. Moni tulee sinua siitä kadehtimaan; vain suuret suuria nai; lienee niitäkin, jotka tulevat Årströmiäkin kadehtimaan. Hänen isänsä ja minun välilläni on jo sovittu, että teidän häänne pidetään joulunpyhinä. En tahdo salata sinulta, että vanhalla Årströmillä on paljon sanomista porvarissäädyssä.
— Älähän mitään! Kuinka hän on saanut siellä niin paljon sanomista?
— Kunnollisuus, uutteruus ja tavara, niiden avulla päästään hyvään maineeseen sekä kansalaisena että isänmaanystävänä paljon suoremmin ja paljon pikemmin kuin muutoin. Jos tietäisit, rakas lapseni, mihin vehkeisiin on ryhdytty isäsi kukistamiseksi! Mutta ne eivät tule onnistumaan; vanha Larsson on heille liian sitkeä. Ja olethan sinä luonani… Haluaisitko mitään, pikku hupakko? Ehkä jonkin niistä kauniista rannerenkaista, jotka riippuvat kultasepän ikkunassa Isokirkon rinteellä? Tai ehkä jonkin niistä kalliista flanderilaisista pitsikauluksista, joita monen hovin neidinkään ei ole vara ostaa? Ei, älä kiitäkään minua edeltäpäin! Et ole vielä niitä saanut, hempukkaiseni! Luuletko minua niin heikoksi, että heitän pois hyvät rahat semmoisen harakan vuoksi kuin sinä olet?… Mitä annat minulle, jos saat ne pitsit, sanopas?
Ester kavahti häntä kaulaan. — Kaikki mitä tahdot, isäni, en vain sinua itseäsi. Sinua en anna pois minkään Orrströmin tai Arrströmin edestä, vai mikä hänen nimensä lienee.
— No — no, siitä asiasta saamme toiste puhua. Mutta en ole saanut kuulla, kuinka olet edistynyt kuningas Daavidin harpun soitossa. Kuka on ollut opettajasi, lapseni? Joku vanha urkuri, muistelen Sagerin muorin kertoneen.
Ester ei vastannut. Hän ei osannut vielä valehdella. Onneksi ei isä vaatinut enempiä selityksiä tässä arassa asiassa. Isä jatkoi:
— Voit joskus toiste veisata minulle n:o 354:n. Nyt ei minulla ole aikaa. Täytyy mennä päivällisille ja heti sen jälkeen valiokuntaan. Mitä aiot nyt ruveta tekemään? Ethän aikone koko päivää istua täällä noita joutavia saippuakuplia puhaltelemassa?