— En, isä. Aion lähteä ratsastamaan niinkuin aina teen ennen päivällistä.
— Hm — vai niin, sinä olet päässyt tahtosi perille siinäkin asiassa. Ei minun oikeastaan olisi pitänyt suostua siihen … sillä se ei ole tapana sinun säätyysi kuuluvien tyttöjen kesken. Mutta minä tahdon, että lapseni pitää kaikessa kyetä kilpailemaan kenen kanssa hyvänsä, olkoon se sitten vaikka se hieno ranskalainen neiti, joka on hovissa; hän ei ratsasta läheskään niin hyvin kuin sinä. Mutta varo, lapseni, ettei papurikko paiskaa päätäsi honkaan; se näyttää minusta vähän vauhkolta, vilkuttaa niin korviaan.
— Ole huoletta, isä, olen minä nähnyt vauhkompiakin.
— Niin — niin, et ole vielä unohtanut Korsholman luona tapahtunutta ratsastustasi. Se nuori kreivi on nyt täällä. Hänen sanotaan olevan kihloissa neiti de Lynarin kanssa.
Ester kalpeni. — Se ei ole totta! — huudahti hän.
— Mitä tarkoitat? Annan sinulle erään neuvon, lapseni. Älä koskaan kuuntele piikain juoruja. Tietysti syöttää Loviisa sinulle hovijuttuja. Mutta kuulehan, ratsastatko vielä sen vanhan tallimestarin seurassa?
— En, isä. Nyt menen ratsastamaan Kalle Sagerin kanssa, vaikka hän onkin huono ratsastaja.
— En pidä siitä. Jos ei tallimestari jouda ratsastamaan kanssasi, saat pysyä kotona.
— Isän ei tarvitse olla milläänkään Sagerin suhteen, hän on narri.
Aionkin nyt viimeisen kerran ratsastaa hänen kanssansa.
— Olkoon sitten, koska se on viimeinen kerta. Mutta nyt on meillä puolenpäivän aika. Hyvästi, tyttöseni. Ratsasta varovasti. Ja Jumala sinua varjelkoon!