— Kääre on hyvin pantu, — sanoi kreivitär. — Kuka on sitonut haavasi?
— Matkatoverini, — vastasi nuorukainen hymyillen. — Te näette, äitiseni, että voisitte saada hänestä hyvän oppilaan.
— Haava ei ole vaarallinen, kun sitä vain hyvästi hoidetaan — jatkoi kreivitär, pannen taitavalla kädellä poikansa käsivarteen uuden siteen. — Mutta entä tuo arpi poskessa; missä olet sen arven saanut? Sinä punastut? Ethän toivoakseni ainakaan kunniattomassa taistelussa?
— Sinä saatat Kaarle Viktorin aivan hämilleen. Äiti ei saa olla liian utelias, — puuttui Ebba-kreivitär taas puheeseen, hyvänsuovasti hymyillen.
— Äiti lupaa siis, että saan tuoda tänne matkatoverini? — sanoi
Kaarle Viktor, päästäkseen tuosta tarkasta tutkinnosta.
— Emmekö voi lähettää häntä noutamaan?
— Emme, hän ei tulisi.
— Mitä? Eikö talisi?
— Ei varmaankaan.
— No niin — mene sitten, mutta älä viivy kauan.