Taas kuiskasi joku hänen takanaan: — Larsson, tulkaa ulos! Teidän tytärtänne pidetään vankina kreivitär Bertelsköldin luona Falkbyssä Itä-Göötanmaalla.
Larsson ei edes kääntynyt päin. Hän pyyhkäisi otsaansa, mutta vain pikimmältään. Heti oli hän taas aineessaan, huolimatta hälinästä, joka sorti häneltä äänen. Tämä itsepintaisuus, tämä lujuus vaikutti horjuviin. He alkoivat taas keräytyä tämän harmaatukkaisen, kookkaan ja mahtavan vanhuksen ympärille, joka noin pelkäämättä puhui vapauden ja oikean asian puolesta aatelisvaltaa vastaan, mikä uhkasi sortaa heidät kaikki jalkoihinsa. Ja taas kallistui voitto myssyjen puolelle. He saivat aikaan ainakin sen, ettei päätös tullut kovin jyrkkä, valtakunnanneuvoksia kohtaan oli ryhdyttävä "lievempiin keinoihin".
Muutamia päiviä sen jälkeen muuttui kaikki. Nuo neljä kanteenalaista valtakunnanneuvosta olivat ilmoittaneet, että he, säästääkseen valtakuntaa sisällisestä sodasta vapaaehtoisesti luopuivat viroistaan.
Hämmästys, ällistys, voitonriemu ja vahingonilo vaihtelivat ystävissä ja vihollisissa. Porvariskuningas oli menettänyt korkeimman pelinsä. Hatut olivat voittaneet.
32. KREIVITÄR EEVA BERTELSKÖLDIN, O.S. FALKENBERG, KIRJE POJALLEEN LINNOITUSVÄEN LUUTNANTILLE KREIVI KAARLE VIKTOR BERTELSKÖLDILLE.
Falkbyssä, 20. p:nä tammikuuta 1739.
Rakas Kaarleni!
Joka päivä olen kiittänyt Jumalaa kirjeestäsi, jonka suurimmaksi lohdutuksekseni sain sinulta Bergenistä. Iloitsen sydämestäni siitä, että Hän kaikkien näiden vaarain keskeltä auttoi sinut onnellisesti Norjan rajan yli; toivon myöskin sinun yhä vielä elävän terveenä ja raittiina, sinun, joka köyhälle äidillesi olet, lähinnä Jumalaa, suurin lohdutus tänä surullisena erossaolon aikana. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kevään tultua aiot sieltä Englantiin, kunhan vain, rakas poikani, et tee velkoja tämän kalliin matkan vuoksi, ja mahtanethan sinä huomata, että Lontoo on monelle nuorukaiselle kuilu, jossa sinä, Jumalan avulla, et joutune mihinkään vahinkoon. Ja kuuluu siellä tätä nykyä ylhäisemmän nuorison kesken olevan kaksintaistelut kovin yleisiä. Rakas poikani, en tahdo tämän yhteydessä antaa sinulle mitään neuvoja, joita et jo ennestään tietäisi ja olisi ajatellut; toivoen Tukholman onnettomuuden olevan sinulle muistutuksena siitä, että Jumala ja kuningas ovat antaneet sinulle aatelisen miekan käyttääksesi sitä urhoollisesti valtakunnan vihollisia vastaan, eikä seikkailuissa ja yksityisissä kahakoissa. Älä pane pahaksesi äidillistä vilpittömyyttäni; Jumala parhaiten tietää, että sillä hyvää tarkoitan ja että hyvin kyllä tunnen sinun jalomielisen luonteesi. Mutta minä ajattelen isävainajaasi, kuinka hän niin uskollisesti ja miehuullisesti taisteli aina kuolemaansa asti kuninkaan ja isänmaan puolesta, peläten kaikissa vaivoissa ja vastuksissa Jumalaa ja taistellen sen hyväksi, mikä täällä maailmassa on korkeinta ja pyhintä, huolimatta nuoruuden narrinkureista ja niistä hullutuksista, jotka nykyaikana ovat tapana. Sentähden hän myös on jättänyt sinulle kunniakkaan nimen, mikä on ainoa perintösi, jota sinun Jumalan avulla tulee säilyttää ja sitten kunnialla jättää se jälkeläisillesi.
Rakas poikani, minä olen asiastasi rohjennut kirjoittaa hänen majesteetilleen kuningattarelle ja äskettäin saanut armollisen vastauksen kreivitär Tessinin välityksellä. Hänen majesteettinsa on suvainnut muistaa isävainajaasi ja kiitellen sinustakin puhunut, luvaten kaikella mahdollisella tavalla suoda sinulle armollista suosiotaan. Tätisi, joka vartavasten tämän asian vuoksi on matkustanut Tukholmaan, kirjoittaa, että setäsi, presidentti, päivä päivältä käy yhä mahtavammaksi ja että hänellä on kaikki toiveet päästäkseen valtakunnanneuvostossa kreivi Hornin jälkeläiseksi. Hän ei siis voi suvaita, että hänen nimensä, Jumala paratkoon, sinun takiasi joutuu tuomioistuimen eteen. Mutta Ebba ei ole vielä nöyrtynyt menemään hänen luoksensa; sinä tiedät, ettei kenelläkään meidän suvussamme ole ollut sitä onnea, että olisi hyötynyt hänen suosiostaan ja menestyksestään, jos sitä muuten käyneekään onneksi sanominen. Vielä saanen lisätä, että parooni von Krauserin, jonka kovaksi onneksi surmasit, sanotaan olleen kaikkien kunniallisten ihmisten kauhistus, ja kreivi Hård lienee sanonut, että sinun tulisi saada palkinto eikä haastetta siitä, että olet pelastanut Tukholman siitä vitsauksesta, joka on seitsemän tahi kahdeksan henkeä kaksintaistelussa surmannut. Mikä, rakas poikani, ei kuitenkaan vähennä vikaasi kaikkinäkevän Jumalan edessä, koska noin onnettomasti ennen aikaansa olet saattanut syntisen ihmisen sen tuomion alaiseksi, jota ei koskaan peruuteta.
Armas Kaarleni, minä varoitan sinua sydämeni pohjasta antamasta epätoivon saada itsessäsi valtaa. Sinun armahdustasi ei voitane lykätä tulevaa kevättä kauemmaksi. Ei tarvinne minun sanoa, millaisin tuntein sinut silloin Falkbyssä vastaan otetaan.