— Kirjoittaa, isäseni. Sinä olet antanut siihen luvan.
— Kirjoita siis hänelle, että hän rupeaa kansan puolelle, ja minä olen ajatteleva yhtymistänne.
— Isä hyvä, — vastasi Ester. — Kaarle Bertelsköld on mies niinkuin tekin, eikä myy periaatteitaan. En voi kirjoittaa hänelle, mitä pyydätte.
— No niin, älkäämme siitä enää puhuko. — Mitähän Grönbergillä ja
Saloviuksella on minulle asiaa?
Nämä kunnianarvoiset Vaasan porvarit astuivat sisään nähtävästi hiukan hämillään huoneessa vallitsevasta köyhyydestä, ja ilmaisivat monen mutkan perästä asiansa, joka oli semmoinen, että Blomin vastapuolue aikoi taas valita kaupungin entisen korkeasti kunnioitetun valtiopäivämiehen; ja he toivoivat, ettei hän kieltäytyisi tästä vaivalloisesta toimesta; mutta tähän tahtoivat he kumminkin liittää pienoisen ehdon, nimittäin sen, että heidän edusmiehensä tulisi äänestää hattupuolueen kanssa, ettei kaupunki tulisi kärsimään vallanpitäjäin epäsuosiosta.
Niska jäykkänä nousi porvariskuningas seisomaan ja viittasi kädellään ulos aukinaisesta ikkunasta, josta Korsholman vallit näkyivät. — Menkää — sanoi hän, — menkää tuonne noille valleille ja käskekää niiden muuttua nurmilavoiksi, että ylhäiset ja mahtavat herrat voisivat mukavasti niillä istua. Mitähän vallit siihen vastaisivat? Ne sanoisivat teille: ei meitä mitattu tämänpäiväisen mitan mukaan, eikä meitä tehty selkätueksi hetken röyhkeydelle. Meidät mitattiin semmoisiksi, että voisimme kestää läpi aikojen, ja meidät luotiin synnyinmaata puolustamaan. Sama on minunkin vastaukseni teidän ehtoonne. Hattujen ystävää ette ikinä minusta saa, vaikka vielä eläisin kaksienkymmenien valtiopäivien ajan. Ja jos Vaasa niin suuresti haluaa vallanpitäjäin suosiota, niin lähettäköön notkeampia miehiä kuin minä olen. Mutta silloin Vaasa katsokoonkin, mitä sillä vielä on omasta itsestään jäljellä.
Grenman ja nuo kaksi porvaria katsahtivat toisiinsa. Ensinmainittu ei ymmärtänyt, kuinka oli mahdollista olla köyhä, ilman ystäviä, ilman luottoa, ilman mahdollisuutta jälleen aloittaa toimeliasta elämää, ja kuitenkin halveksia yhtymistä rikkaan ja ylhäisen suvun kanssa, joka voi avata tien vaikka mihinkä yritykseen. Jälkimmäiset taas eivät käsittäneet, kuinka oli mahdollista, että nöyryytetty, halveksittu, jopa läheisten sukulaistenkin pilkkaama mies voi hylätä tilaisuuden loistavan hyvityksen saamiseen, ainoastaan vanhoissa ennakkoluuloissa itsepintaisesti kiinni pysyäkseen. Kaikki he kuitenkin olivat vaiti; tuo kookas, harmaapäinen ukko tukki heiltä suun tuolla muinaisia aikoja muistuttavalla totisuudellaan ja järkähtämättömällä ryhdillään.
Mutta Ester Larsson ymmärsi isänsä. Hän tuli luo, kavahti häntä kaulaan ja kuiskasi: — Isä, sinä olet mies, ja minä olen ylpeä siitä, että saan olla sinun tyttäresi!
VIITESELITYKSET:
[1] Välskäri muistutti: merkillistä on lukea, kuinka nämä suuret maanluovutukset, jotka kokonaan muuttivat valta-aseman pohjolassa, summittaisin suoritetaan kahdessa, nim. 4:nnessä ja 8:nnessa rauhansopimuksen 24:stä kohdasta, kun sitävastoin muut välipuheet ja ehdot laajasti eritellään. Suuria asioita käy harvoin sanoin lausuminen.