Larsson ei virkkanut mitään, vaan vaipui synkkiin ajatuksiin. Ilman rahaa täytyy kauppiaan usein tulla toimeen: ilman luottoa hän on hukassa.
— Ehkä ei olisi mahdotonta keksiä jotakin keinoa, — jatkoi Grenman, nokkelan näköisenä näpäyttäen tuohesta tehtyä kapinetta, joka oli olevinaan nuuskarasia.
— Mitä tarkoitat, mies? Uskallapas vain kerta vielä puhua kumppanuudesta Blomin kanssa.
— Minä tarkoitan, — vastasi kirjanpitäjä viattomasti, — että sittenkun nyt presidentti Bertelsköld on tullut hulluksi ja hänen veljensä poika perii kaiken omaisuuden, joka taitaa nousta viiteen tai kuuteen kultatynnyriin, niin riippuu vain isäkullan omasta tahdosta…
Larsson iski häneen silmänsä, tuikeat ja terävät kuin kolmen tuuman naulat. Mutta Grenman huomasi kummityttärensä Esterin seisovan ovessa ja sai nyt uuden tavattoman rohkeuden puuskan ja jatkoi pelkäämättä: … niin riippuu vain isäkullan tahdosta, että saadaan kaikki tyydytetyiksi ja samalla vahvistetuksi kauppahuoneen luottoa. Merlades & Pojat lähettävät toukokuussa suolalastin Friberg & Winkelmanille; Friberg & Winkelman lähettävät lastin kesäkuussa Larsson & Kumppanille; Larsson & Kumpp. hyväksyvät seuraavassa tammikuussa Merlades & Poikain vekselin; puhdas voitto 100 prosenttia.
Vanha kauppias näpäytti sormiaan ja astui muutamia kertoja edestakaisin huoneessaan. Kiusaus oli suuri, mutta ei kyllin suuri murtaakseen hänen rautaista tahtoaan. — Bertelsköld & Larsson! — mutisi hän. — Ei, se on firma, jonka kanssa taivaan Herralla ei ole mitään asioita.
— Mutta patruuna on itse sanonut, että tästä vielä ryöppy nousee, — jatkoi Grenman, joka niinkuin hidaskulkuiset konit lönkytteli vanhaa vauhtia kerran alkuun päästyään. — Kuka on oleva tyttärenne turva, kun kerran täältä lähdette?
— Esterillä on veljiä.
— Ja pitääkö hänen kaiken elinaikansa syödä heidän leipäänsä? Ei, patruuna. Hänessä on paljon teidän omaa luonnettanne. Te ette suostu yhtiökumppanuuteen oman vävynne kanssa; Ester ei suostu yhtiökumppanuuteen veljiensä ja kälyjensä kanssa; se on kaikki samaa sotkuista vyyhteä, ukko Larsson, ja sentähden olisi hyvä, että sen ajoissa selvittäisitte.
— On hitunen totta siinä, mitä sanot, — vastasi Larsson, jonka täytyi myöntää muistutus oikeaksi. — Toivon vielä eläväni sinä päivänä, jolloin rajuilma puhkeaa. Silloin saan nähdä, mille puolelle tuo nuori mies on asettunut. Ester, kirjoittaako hän sinulle vieläkin, niinkuin teki ensimmäisenä vuonna?