— Ratsumestari, parooni Sparrfelt pyytää nöyrimmästi teidän ylhäisyyttänne muistamaan häntä luvattua majurinvirkaa täytettäessä.
— Sparrfelt?… Oh, muistanpa, hän on kelvoton onnenonkija. Odottakoon vielä muutamia vuosia.
— Sörmlannissa olevat suomalaiset pakolaiset muistuttavat matka-avusta, jonka kreivi Horn on luvannut heille teidän ylhäisyytenne välityksellä…
— Kreivi Horn! Se on hänen asiansa. Jos hän on luvannut heille jotakin, niin kääntykööt he hänen puoleensa.
— Ranskan lähettiläs toivoo teidän ylhäisyytenne puolustavan hänen asiaansa, ja mitä niihin 60.000:een livreen tulee, jotka hänellä on ollut kunnia lähettää teidän ylhäisyydellenne osoitteeksi hallitsijansa suuresta kunnioituksesta…
Kreivi Bertelsköldin katse synkistyi.
— Minä luulen, — jatkoi hän, — että hävyttömät suomalaiset ovat kannelleet minusta kreivi Hornille. Ehrenbrand — oletteko kreivin palkkalainen?
— Minäkö kreivin palkkalainen? — toisti hämmästynyt sihteeri.
— Eh bien, en tahdo sitä uskoa. Minunhan avullani olette saanut vaakunakilpenne. Te olitte vain tavallinen herra Brand, kunnes armollinen kuningattaremme minun esityksestäni näki hyväksi kirjoituttaa teidät 171:n uuden aatelismiehensä joukkoon. Uskollisella käytöksellä saatatte te vielä korkealle kohota, hyvä Ehrenbrand.
— Teidän ylhäisyytenne, uskollisuuteni, virkaintoni…