— Eurooppa seisoo kahtena leirinä. Sanotaan ranskalaisia rahoja näinä päivinä jaetun — apuvaroina muka — jotta saataisiin Ruotsi yhteen tuumaan. Jos sattumalta jokunen määrä tätä ulkomaista kultaa olisi sinunkin jalkaisi eteen pirahtanut, niin sinä, niinkuin kunnian mies ainakin, annat sen olla ottamatta. Olenko sinut ymmärtänyt?
— Apuvarojako? Mahdollista. Niistä en tiedä mitään.
— Kukaan Bertelsköld ei myy isänmaatansa. Mutta — ellen erehdy, on apuvaroja tullut Venäjältäkin? Ruotsi on onnellinen, sitä tarjotaan huutokaupalla myytäväksi, se joutuu enimmän tarjonneen omaksi. Siitäkään veljeni ei tiedä mitään?
— Rahvas houreksii. Sano suoraan: tahdotko ostaa Falkbyn takaisin noilla luulotelluilla ulkomaisilla rahoilla?
— En Falkbytä, en omaa onneani, vaikka minun täytyisi kadulla leipäni kerjätä. Ennen kuolisin nälkään. Mutta kummin tahansa, joko peruutat Falkbyn huutokaupan, taikka minä paljastan kuningattarelle kaiken kaksinaisuutesi. Hän on uskova minua, sillä hän tietää — ja Jumala tietää — mitä se tunnustus minulle maksaa. Nyt olen sanonut sinulle kaikki, nyt saat katsoa minutkin viholliseksesi, ellet tahdo pitää minua uskollisimpana ystävänäsi. Valitse!
Ja kreivitär Liewen lähti tiehensä mieli kuohuen ja vapisten, pää pystyssä, mutta kasvot tulipunaisina. Olisi tarvittu vain yksi ainoa sana, ja hän olisi itkien heittäytynyt veljensä syliin. Mutta tätä sanaa ei kuulunut, ja veli ja sisar olivat iäksi eronneet.
Kreivi Torsten seisoi vähän aikaa hämmästyneenä tästä tuon leppeän ja hennon olennon noin tavattomasta kiivaudesta. Hän mietti sisarensa rakkauden hintaa. Hänen olisi tarvinnut antaa vain viittaus, ja Falkby olisi ollut pelastettu, hänen sisarensa lepytetty. Mutta hänkö, valtioviisas, tutkimaton mies, tunnustaisi itsensä voitetuksi ja punastuisi naisen edessä? Ei — kylmä hymyily palasi vielä kerran hänen huulilleen. Hän helisti kelloa. Sihteeri tuli.
— Ehrenbrand — sanoi kreivi armollisesti hymyillen — olen ajatellut teidän ylentämistänne. Huomenna menee eräs lähetystö Pietariin. Ystäväni, valmistautukaa lähtemään, teidän diplomaattinen uranne alkaa nyt. Olkaa varma minun suosiostani.
Nuori mies seisoi hämmästyneenä ja epävarmana siitä, miten hänen tulisi selittää tämä odottamaton ylennys.
— Teidän ylhäisyytenne… — änkytti hän.