— Ymmärrän. Te tarvitsette matkarahoja. Kas tässä! Näyttäkää, että olette minulle kunniaksi. Hyvästi!
Ja konemaiseen kuuliaisuuteen tottunut nuori diplomaatin alku huomasi hetken kuluttua olevansa ulkona tietämättä, kuinka kaikki oli tapahtunut. Mutta kreivin katsanto synkistyi, kun hän taas oli yksin.
— Minun täytyy puhdistaa ympäristöni — sanoi hän itsekseen. — Minun palveluksessani olevain ei tule tietää kovin paljon. Kuinka on Ebba saanut vihiä…? Saattaako hän todellakin tulla minulle vaaralliseksi? Lapsen loruja! Naisilla on omat hellätuntoiset oikkunsa. Mutta oikeassa hän on. Minä ehkä voisin joutua epäluulon alaiseksi hovissa. Minun on tarpeen yletä kuninkaan suosiossa. Mutta kuinka? Uskotellako hänelle mahdolliseksi tuota yksinvaltaa, jota hän niin halukkaasti pyytelee? Taikka — "Noihin herroihin" vaikuttavat vähäiset välikappaleet usein paremmin kuin suuret. Mistä saan nyt käsiini rihman, joka nukkea tanssittaa? Jospa minä…?
Kreivi soitti ja kamaripalvelija tuli sisään.
— Jacques, kutsuta ratsumestari, parooni Sparrfelt tänne.
— Hän on jo odottanut tunnin ajan vierashuoneessa päästäkseen teidän ylhäisyytenne puheille.
— Hyvä. Laske hänet sisään.
Sparrfelt tuli — komea nuori sotilas, jonka pää nähtävästi ei kuitenkaan ollut kuin partaveitsi.
— Hyvä herra ratsumestarini — sanoi kreivi ystävällisesti ja kohteliaasti — olen pahoillani, ettei ole pidetty huolta niin ansiollisen miehen ylennyksestä. Jos asia olisi ollut minun vallassani, olisitte te aikoja sitten majurina. Ei kukaan ole siihen oikeutettu paremmin kuin te. Mutta kreivi Horn — ymmärrätte. Mutta asiasta toiseen, minulle on kerrottu, että teidän veljenne yhä vielä turhaan tiedustelee tuota kreivi Hornin perheestä paennutta kyyhkystä. Älkää kieltäkökään, että olette jollakin lailla ollut osallisena tuon kesyttömän suomalaisen linnun katoamiseen.
— Teidän ylhäisyytenne näkee hyväksi laskea leikkiä.