Kovaa meteliä, josta voi erottaa Bromanin äänen, kuului tosiaankin kappaleen matkan päästä läpi kylmän yöilman. Kun kuningas ja adjutantti olivat paikalle saapuneet, näkivät he Bromanin reen ajautuneen kiinni erääseen toiseen vastaan tulleeseen rekeen siinä, missä talvitie laskeutui niittymäkeä alas Mälarin jäälle. Tora oli jo muuttunut tappeluksi, ja Broman molempine rakuunoineen oli jo joutumaisillaan alakynteen taistellessaan erään upseerin ja kahden tahi kolmen sotamiehen kanssa, jotka kaikki olivat paljastaneet miekkansa ja mistään huolimatta huimivat niillä vastustajiansa. Rauha oli vielä niin uusimuotinen asia; ei tahdottu oikein päästä vanhoista tavoista.
— Aja roistot hiiteen ja hanki meille tilaa! — komensi kuningas, eikä adjutanttia tarvinnut kahdesti käskeä. Vilahduksessa oli hän siellä rakuunoineen, ja taistelu sai nyt toisen käänteen. Nähden tappiolle joutuvansa pakeni vastapuolue metsään; outo upseeri vain taisteli vielä kuin riivattu puoleksi kaatuneen reen luona.
— Antautukaa, parooni Sparrfelt! — huusi Strömberg, joka nyt tunsi vastustajansa. — Kuninkaan nimessä minä vangitsen teidät tierauhan rikkomisesta.
— Ja naisrauhan rikkomisesta! — säesti Broman närkästyksellä, joka näytti vallan ritarilliselta. — Tässä reessä on nainen, joka sanoo olevansa väkisin Tukholmasta ryöstetty.
Miekka putosi tyrmistyneen ratsumestarin kädestä.
Kuningas astui reestään ulos. — Me emme olleet odottaneet, — sanoi hän sillä ylpeällä ankaruudella, jota hän tämmöisissä tilaisuuksissa osasi niin taitavasti käyttää, — me emme olleet odottaneet, että kohtaisimme upseerimme tilanteessa, mikä paremmin sopii maantierosvoille. Näinkö te, hyvät herrat, lakia ja säädyllisyyttä noudatatte? Parooni Sparrfelt menee tuossa paikassa Gärdingeen ja jääpi sinne, kunnes ehdimme hänen käytöksensä tarkemmin tutkia. Mitä naiseen tulee, käskemme me teidän, Broman, viedä hänet terveenä ja eheänä takaisin sukulaistensa luo Tukholmaan. Jokaisella viattomalla on oikeus nauttia kuninkaallista suojelustamme. Te vastaatte minulle hengellänne siitä, ettei tälle naiselle vääryyttä eikä vahinkoa tapahdu.
Kuninkaan käskyä toteltiin, ja hetken kuluttua oli Sparrfelt matkalla
Gärdingeen, jotavastoin kuninkaallinen seurue jatkoi kulkuaan
Tukholmaan, mukanaan äänetön, vapiseva ja yön hämärässä tuntemattomana
pysynyt nainen.
14. JATKOA SISSIN SEIKKAILUIHIN.
Jätimme nuoren, miehuullisen maantieritarimme Elias Pietarinpojan, viimeksi hänestä kertoessamme jotensakin vaaralliseen asemaan Raahen kaupunkiin, ja nyt on aika ottaa selkoa siitä, minne hän on joutunut. Vimmoissaan rakkaan Mariansa menettämisestä, ollen ilman rahaa, ilman tuttavia ja tohtimatta edes anoa virastojenkaan apua, kun palkinto yhä edelleen oli luvassa hänen hengestään, harhaili hän nyt kaukana pohjolassa, sillaikaa kuin selittämätön sallimus väkisin oli temmannut Marian takaisin Tukholmaan, jota tämä niin käsittämättömistä syistä pelkäsi. Elias luuli jo koko yrityksensä hukkaan menneeksi. Hänestä tuntui niinkuin maa olisi vajonnut hänen allansa.
Silloin pudisti häntä kova käsi kauluksesta, ja eräs talonpoika, joka oli juossut majatalosta hänen jälkeensä, vaati hevostaan takaisin. Sissin päähän pälkähti eräs rohkea tuuma ja se kypsyi valmiiksi päätökseksi pikemmin kuin tässä maassa on tapana.