— Kyyditse minua nyt heti kohta pohjoiseen päin, kunnes saavutamme upseerin, joka lähti tästä vast'ikään, niin saat hevoseni kyytirahasta!
Talonpoika katseli häntä suurin silmin. — Mies on joko hupsu tai hän on varastanut hevosen, — ajatteli hän itsekseen. Mutta Elias veti hänet muassaan majataloon, ja miten lieneekin asiasta sovittu, molemmat olivat kohta sen jälkeen matkalla Ouluun. Kaikeksi onneksi oli matkustajain iso venäläinen reki mennyt rikki Siikajoella, joten Elias tällä kertaa saavutti heidät helposti.
Reippaasti astui hän Kerttulan majatalon tupaan ja tapasi siellä samat ihmiset, joita hän muutamia tunteja sitten oli niin ajattelemattomasti hätyyttänyt Raahen tullin luona. Entinen pormestari Burchard nousi juuri nauriskupin äärestä, jonka sisällyksen hän oli tilavaan mahalaukkuunsa tyhjentänyt, ja yritti tukkia tien sisään tulevalta. — Den tusan perkele kivekäs will durchaus hängen! — huusi hän.
Elias sysäsi hänet syrjään ja meni suoraan upseeria kohti, joka oli keski-ikäinen, jalon ja rehellisen näköinen mies. — Antakaa minulle anteeksi, — sanoi hän, — että vielä kerran teitä häiritsen; mutta en minä, jumal'auta, tee sitä pahassa tarkoituksessa.
— Kuka olette? Mitä tahdotte? — kysyi upseeri otsaansa rypistäen.
— Olenpahan vain muuan kuningas vainajan ja Löfvingin halvimpia palvelijoita, ammatiltani kivekäs, niinkuin he kutsuvat meitä, tämän maan vapaita miehiä, — vastasi Elias. Sadan talarin palkinto on hengestäni luvattu sentähden, että poltin erään venäläisen kaleerin Paraisten saaristossa, ja teidän vapaasukuisuutenne saattaa helposti päästä minusta antamalla minut ilmi paikkakunnan nimismiehelle. Mutta karoliiniahan puhuttelen; häntä en tarvitse pelätä.
— Etpä tosiaankaan; jos niin on kuin sanot, poikani, niin et tarvitse katua, että olet kääntynyt puoleeni. Minä olen majuri Düker, Uplannin väkeä ja palaan Venäjältä, oltuani siellä vankeudessa lähes 13 vuotta. Vaimoni seuraa minua pohjoista tietä Tukholmaan.
— Tukholmaan! — toisti Elias. — Herra majuri, — ottakaa minut mukaanne! Minä palvelen teitä kengänpuhdistajana, minä ajan kaikki hevoset kuoliaiksi teidän edessänne — minä tappelen teidän puolestanne — mutta sitähän ei nyt enää tarvitakaan — sanalla sanoen, herra majuri, minä tahdon kuolla teidän edestänne, kun vaan otatte minut mukaanne!
— Nuori mies, — sanoi Düker hymysuin, — jos ajat niinkuin ratsastat, uskon kyllä sinun pitävän sanasi. Mutta miksi sinulla on semmoinen kiire Tukholmaan?
Elias teki lyhyesti selkoa Marian katoamisesta.