— Hiiteen, mies, pidä veikkonen vakaumuksesi. Minä kysyn, mitä etuja hän aikoo hankkia Vaasan kaupungille. Hän kai ei tyydy vähempään kuin että Vaasa saa tapulikaupungin oikeudet?
— Ajatukseni on, että meidän suomalaiset kaupunkimme eivät koskaan pääse edistymään, ellei niiden merenkulku tule vapaaksi.
— Joutavaa jaaritusta; niin ne kaikki lörpöttelevät. Ikäänkuin eivät tarpeeksi rikastuisi Tukholman kaupasta! Herrat rihkamasaksat tahtovat käydä kauppaa Välimerellä palataksensa kotiin Espanjan grandeina!
— Tukholmalaiset tarjoavat meille mitä tahtovat niin kauan kuin meidän markkinamme ovat suljetut. Vuonna 1729 he tarjosivat ruistynnyristä meille 24 killinkiä. Ei armollinen Jumala ole luonut Suomenmaata laajoine rantamineen ja kauniine satamineen Tukholman keittiöpiiaksi.
Karoliini kreivi Frölich, joka ei sotilaana eikä aatelismiehenä juuri suuresti kunnioittanut tuota kauan allakynsin ollutta ja usein matelevaa porvarissäätyä, katseli hämmästyneenä ja vihaisena tuota rohkeata kauppiasta, joka suorana ja pelkäämätönnä uskalsi vastustaa häntä hänen omassa huoneessaan. Vanhan soturin sisu kuohahti. — En ole käskenyt häntä tänne kaupastaan väittelemään, vaan kysyäkseni, mitä järjestelmää hän aikoo puolustaa, jos hänet tänään valitaan valtiopäivämieheksi, — tiuskaisi kreivi.
— Olen jo sanonut teidän armollenne, että katson valtakunnan hoidon olevan hyvissä käsissä, — vastasi Larsson yhtä tyynen näköisenä kuin ennenkin ja vähänkään maaherran tuikeita katseita arastelematta.
— Vai niin. Siis on tahtoni, että kaupunki valitsee Aulinin.
— En tiedä, kenenkä kaupunki valinnee, mutta sen tiedän, että Ruotsin valtakunnan perustuslaki vuodelta 1720 vakuuttaa porvaristolle oikeuden saada itse valita edusmiehensä, vaivaamatta siihen korkeita asianomaisia.
— Piru teidät perii, mies, jos rohkenette käydä salahankkeisiin esivaltaa vastaan. Jumaliste, eikö siis minun tahtoni enää merkitsekään mitään Vaasassa?
— Se merkitsee paljon, teidän armonne, mutta ei niin paljon kuin
Ruotsin laki.