— Ulos ovesta — ulos, kirottu jyväjuutalainen! Rohkenee vielä vastustaa minun hankkeitani! Minäpä, lempo vie, opetan teidät pöyhistelemään. Ulos, sanon minä!
Larsson kumarsi vähän, hyvin vähän vain uljasta otsaansa ja poistui verkalleen huolimatta enää virkkaa sanaakaan vihastuneelle esimiehelleen.
Kreivi Frölich ei oikeastaan ollutkaan mikään hirmuvaltias. Mutta vapaus oli vielä nuori, yksinvalta oli ikäänkuin kasvanut kiinni vanhan sukupolven luonteeseen, ja kuta kauempana maaherra oli valtakunnan keskustasta, sitä suurempi oli vielä kiusaus esiintyä satraappina.
Portailla kohtasi Larsson viskaali Spolinin, joka tuli jotakin ilmoittamaan ja joka muutamia minuutteja sen jälkeen taas nähtiin kaupungilla saatuja käskyjä levittämässä. Larsson naurahti: hän tunsi pohjalaisensa ja tiesi vanhastaan, mitä virkakäsky vaikuttaa.
Heti kello 9:n jälkeen alkoi vaali ja sitä kesti kello 12:een asti. Alussa näytti siltä kuin olisi ollut tulossa kiivas taistelu ja kuin olisi sen tulos ollut epätietoinen, sillä alempi porvaristo katseli niinkuin tavallisesti karsain silmin kaupungin pohatoita ja oli päättänyt antaa äänensä ruokakauppias Aulinille, joka lupasi vaatia kovia lakeja nurkkamestariutta ja maakauppaa vastaan. Jos nämä olisivat vetäneet yhtä köyttä, olisi kenties heidän suurempi lukumääränsä vastannut rikkaampien ääniä, ja Larssonin voitto olisi ollut täpärällä. Mutta kun tuli tiedoksi, että viskaali hääri maaherran asioilla Aulinin eduksi, meni mies toisensa perästä Larssonin puolelle, ja kun kaikki olivat äänestäneet, huomattiin Larsson valituksi Vaasan kaupungin valtiopäivämieheksi niin paljon suuremmalla enemmistöllä, että hänen vastustajansa oli saanut tuskin viidettä osaa äänistä.
Kreivi Frölich kuohui vihaa. — Vielä minä keksin keinon, jolla saan tuon porvariskuninkaan valtaistuimeltaan syöstyksi! — huudahti hän.
Lause tuli tunnetuksi, ja siitä päivästä alkaen kutsuttiin Lauri
Larssonia porvariskuninkaaksi.
2. RATSASTUS.
Se paikka, jossa myöhempinä aikoina seisoi Vaasan kaupungin kaunistus, komea, viimein kirkoksi muutettu hovioikeuden huoneisto, jonka Kustaa III vuonna 1784 rakennutti vastapäätä Korsholman kunnasta, oli tämän kertomuksen ajalla suurimmaksi osaksi asumaton. Nykyisen kauniin, vanhan lehtokujan sijalle, jossa kuningas Kustaan muisto joka syksy ajan hallan panemana lakastuu ja joka kevät jälleen puhkeaa verekseen vihantaan, nähtiin Lauri Larssonin aikana rivi pieniä, lanttuja, persiljaa ja tilliä kasvavia ryytimaita, joita siellä täällä vaarain- ja viinimarjapensaat reunustivat. Mutta Korsholman pohjoispuolella ja länteenpäin aina "Salmeen" asti ulottui laidunhaka, jossa nuorison oli tapana leikkiä kesällä ja jossa koulupojat tekivät sotaisia hyökkäyksiä syyttömiä valleja vastaan.
Saman toukokuun ensimmäisenä päivänä, jolloin valtiopäivämiesvaali toimitettiin aamupäivällä, oli suuri joukko kaupungin lapsia ja nuorisoa lähtenyt hakaan iltapäiväänsä viettämään. Maa, joka vähäistä ennen oli paljastunut, oli vielä kellahtava ja keväisen kostea, puut olivat vielä lehdettömät, ja ainoastaan vallien päivän puolella ilahdutti silmää veres vihanta nurmi. Mutta jo tämä vähäinenkin vihannuus riitti keväisiä tunteita herättämään, kun taivas oli korkea ja sininen ja kun auringon säteet kimaltelivat Salmen silloin vielä kirkkaassa vedenpinnassa. Nuorisolla oli hauskaa; palloa lyötiin ja piippaa lyötiin ja vannetta lyötiin; kissasilla ja rottasilla, väkisillä ja leskisillä oltiin ja "fria vill Simon i Sälle'ä" tanssittiin. Koulupojat, joilla oli iltapäivällä vappulupa, leikkivät "ruotsalaisia ja venäläisiä". Pienimmät heistä tulivat luokittain rummuilla ja kivääreillä varustettuina ja valmiina valloittamaan maailman ja ensi aluksi Korsholman. Ei ole muistiin kirjoitettu, voittivatko ruotsalaiset vai venäläiset tässä merkillisessä aseiden mittelyssä, mutta luultavasti olivat molemmat sotaakäyvät vallat viime lopussa tehneet sovintoliiton keskenään, koska he myöhemmin illalla kääntyivät uutta vihollista, kaupungin oppipoikia vastaan, jotka olivat kokoontuneet valleille leikkejä katsomaan. Sukuunsa olivat jo pojat; sillä kun pohjalaisella ei ole suurta sotaa, on hän hyvin halukas käymään pientä; hän on maailman rauhallisin mies, kunhan vain joskus saa sydämensä pohjasta mäikyttää. Nyt oli sitäpaitsi vanhoja tappioita kostettava, uusia voittoja saatava, ja ennenkuin aavistitkaan, oli siellä käymässä uusi kalabaliikki "kristittyjen ja turkkilaisten" välillä; ja koska voiton, niinkuin oikeus ja kohtuus vaati, lopulta piti kallistua kristittyjen puolelle, niin tapahtuikin nyt, että oppipojat, urhoollisen vastarinnan jälkeen, vaatteet repaleina ja posket turvoksissa, karkoitettiin tappelutanterelta.