— Eno ei siis ole kuullut, että kuningas Fredrikin sana on tullut historialliseksi: "Sie sind alle Nachtmützen." [12]
— Fredrik-kuninkaalla on toisinaan sukkelatkin sanansa; sopisi kumminkin Ruotsin kuninkaalle itselleenkin, ettei hän painaisi yömyssyä liian syvälle korviinsa. Mutta tuo Larsson on vimmattu mies, joka rohkeudellaan, viekkaudellaan ja porvarissäädyssä nauttimallaan vaikutusvallalla voi pilata koko kunniakkaan yrityksemme. Jos valta olisi ollut minulla ja minä olisin määrännyt vaalin, ei häntä ikinä olisi valittu. Se on Hornin ohjelman seurauksia; roskaväki anastaa vallan aatelistolta ja tallaa valtakunnan kunnian lokaan. Mutta se mies on nyt valtiopäivämies; sitä ei voi lempokaan auttaa; hän hankkiutuu juuri Tukholmaan lähtemään. Antaisinpa vuoden tulot koko läänistäni sille, joka voisi estää hänet lähtemästä.
— Suokaa anteeksi, eno, että satu tuulesta ja päiväpaisteesta muistuu mieleeni. Ettekö imartelevalla alavuudella — pitämällä esimerkiksi päivälliset hänen kunniakseen — voisi taivuttaa tuota jäykkää miestä ja lähentää häntä puolueeseenne?
— Turhaa vaivaa! Tunnen nuo Pohjanmaan kansanvaltaiset: ikimuistoisista ajoista asti he eivät tunnusta muuta ylimystöä kuin kirkon ja rahan ylimystön. Periaatteihinsa piintynyt mies on aina vaarallinen, ja sellainen on Larsson. Hänellä on olemassa ainoastaan kuningas ja kansa eikä mitään niiden välillä. Kuningas Fredrik tuntee hänet, kuningatar suosii häntä, ja lisäksi hän on Plomgrenin, Kjerrmanin ja muiden vaikutusvaltaisten Ruotsin porvarien läheinen ystävä, puhumattakaan Suomesta, jossa hänellä on ehdoton kannatus. On vain yksi keino hänen lannistamisekseen.
— Ja se on?
— Hänen omain säätyveljiensä kateus. Jos hänen lähtöänsä voidaan viikonkaan viivyttää, niin ettei hän ehdi valtiopäivien alkuun, niin ei hänestä ole vaaraa. Mutta minä en osaa kulkea mutkateitä. Minulla on viskaali, — kas tuossa, niinhän mies tulee kuin käskettynä! Spolin!
Se, jota näin puhuteltiin, oli pienoinen, kalvakka, laiha ja vaaleaverinen mies, puettuna kuluneeseen, mutta hyvästi harjattuun, isoin messinkinapein komeilevaan ruskeaan takkiin ja hän tuli ratsastajia vastaan kehnoissa talonpoikaiskärryissä ajaen. Maaherran huudon kuultuaan hän seisahtui, hyppäsi kiireesti alas kärryistä ja lähestyi niin nöyrästi kumarrellen kuin olisi aikonut poimia kiviä maantieltä. — No, — jatkoi maaherra, — kuinka ovat asiat?
— Hyvästi tai pahasti, aina sen mukaan, miten teidän armonne käskee, — vastasi viskaali varovasti ja luoden kysyvän syrjäkatseen nuoreen kreiviin.
— Mitä tuo merkitsee, herra koiransilmä? Puhu suusi puhtaaksi; tämä herra on minun sukulaiseni. Parin päivän perästä on meri auki; kauppiaamme aikovat lähteä merille. No, Spolin?
— Tulli ei voi panna esteitä eteen. Paperit ovat selvät.