— Mitä se merkitsee? — karjaisi Larsson kiivaasti. — Minulla on selvät paperit tullikamarista…

— Se on mahdollista, — jatkoi viskaali olkapäitänsä kohauttaen; — mutta minulla on selvät määräykset. — Ja samassa hän veti esiin maaherranvirastolta saamansa kirjallisen käskyn, että "sattuneista syistä" tarkastus oli pidettävä Ester-nimisessä laivassa, ennenkuin sen oli lupa satamasta lähteä.

— Niinpä näkyy olevan, — vastasi Larsson ylenkatseellisesti, papereita silmäiltyään. — Laivuri Märssi! — antakaa viskaalin tarkastaa, mitä hän tahtoo, mutta tehkää se joutuin ja katsokaa, ettei mitään turmella. Jos hän särkee yhden ainoankaan uurteen tahi rikkoo yhden ainoankaan kannen, niin ottakaa todistajat, se tulee aikanaan velottavaksi.

— Älkää huoliko todistajista, ne on minulla itselläni, — vastasi viskaali vähän ivallisesti, viitaten erään tullipäällysmiehen ja erään kaupunginpalvelijan mukaansa tälle odottamattomalle, tullilaitoksen pyhitettyyn alaan kuuluvalle tarkastusmatkalle. Ja kun hän, nähtävästikin vain näön vuoksi, oli pikapäin kurkistanut muutamain pressujen alle ja vilahdukselta katsahtanut kajuuttaan, riensi hän rohkeasti alas ruumaan, jossa hänen vaaniva silmänsä heti kohta keksi yhden noista pienistä nassakoista, jotka oli viety laivaan sillaikaa, kun kirjanpitäjä Grenman veteli viattomuuden unta laivasillalla.

— Lyö auki tuo nassakka! — komensi hän mahtavasti hämmästyneitä apulaisiaan.

— Mutta pikeähän siinä vain on, rohkeni tullivirkamies nöyrästi muistuttaa, vähän närkästyneenä loukatun arvonsa puolesta.

— Lyö nassakka auki! — kuului lyhyt komento.

Viskaalia toteltiin, ja tuskin oli kantta kirveellä longistettu, kun nassakasta vierähti kokonainen röykkiö kirkkaita ja uusia hopeariksejä.

Tullimies ja kaupunginpalvelija ällistyivät. Laivuri ja matruusit, jotka uteliaina katselivat toimitusta, ällistyivät yhtä paljon. Kuin kulovalkea levisi laivassa tieto siitä, että Larsson kuljettaa hopeata Tukholmaan ja on pistänyt kalleimman nassakkansa telkeeksi tervan ja pien väliin.

Enin kaikista hämmästyi kuitenkin rikas kauppias itse tämän odottamattoman löydön johdosta. Hänen ensimmäinen tuikea silmäyksensä sattui vävyyn, raatimies Blomiin, joka usein oli yrittänyt vetää arvoisaa appeaan nenästä kaikenlaisilla salaisilla keinotteluilla. Mutta hyvin arvoisan raatimiehen kasvot osoittivat niin vilpitöntä hämmästystä, että pikemmin voi luulla hänen epäilevän appeaan siitä, että tämä ehkä näin viekkaasti koetti riistää häneltä hänen tulevaa perintöään. Laivan ruumassa syntyi hetkeksi paljon merkitsevä äänettömyys.