— Mihinkä olette panneet sen vieraan herran? — kysyi äsken tullut ankaralla ja komentavalla äänellä, kun ei heti, kirkkaasta päivänvalosta tultuaan, voinut erottaa esineitä tuolla alhaalla.
— Hoi, toveri, jos olette kelpo mies, niin auttakaa minua kurittamaan noita konnia, jotka ovat anastaneet aseeni! — huudahti Bertelsköld, iskien rautakangella kallioon, niin että kivi kipenöitsi.
— Oletteko siellä? — vastasi mies. — Luulin jo, ettei kukaan ammattiin kuulumaton voisi pysyä kymmentä minuuttia elävänä hiidenkiukaassa. Antti, anna miekka takaisin herralle — Mörtti, anna hänelle pistoolit! Minä vastaan hänestä.
Rosvot eivät näyttäneet aikovan totella. He jupisivat vihaisesti jotakin siitä, että oli mieletöntä antaa kruunun koirien nuuskia heidän piilopaikkaansa.
— Mitä nyt? — ärjäisi mies. — Enkö sanonut jo, että vastaan hänestä? Aseet takaisin, muuten teidät piru perii! Ettekö häpeä, mokomat pelkurit, hiipimästä miehen kimppuun, joka eilen niin mainiosti suoriutui pikihousujen käsistä Larssonin pihalla!
— Mutta sotamiehetpä pitivät hänen puoltansa, hän on kruunun nuuskijoita! — väitti jyrkästi ja pelkäämättä yksi hätyyttäjistä, joka nähtävästi oli itsekin ollut mukana eilisessä väentungoksessa Vaasassa.
— Se ei ole totta — minä näin hänen heittävän yhden sotamiehen portailta alas. — Valehdelkaa heille jotakin älkääkä Jumalan tähden hiiskuko sanaakaan siitä, että olette maaherran väkeä, — kuiskasi hän samassa Bertelsköldin korvaan ruotsiksi äänellä, josta voi huomata, että hän pelkäsi kapinaa.
Mutta tämä varoitus vaikutti päinvastoin ja kiihoitti vain nuoren aatelismiehen ylpeyttä. — Olenhan sanonut teille, lurjukset, — huusi hän, — etten tahdo teitä ilmiantaa; mutta tietäkää, että minä asun maaherran luona ja olen hänen sukulaisensa.
Nyt vasta melu nousi. — Siinä sen nyt kuulet! Ja juuri sinut, Lauri, hän tahtoo viedä linnaan! — Samassa laukesi toinen pistooli niin lähellä, että sen tuli kärvensi Bertelsköldin mustaa tukkaa. — Toinen tähdättiin aivan hänen päätänsä kohti; mutta käteen, joka sitä ojensi, sattui rautakanki niin voimakkaasti, että pistooli putosi maahan ja laukesi.
Tappelu olisi epäilemättä käynyt veriseksi, ellei se mies, jota Lauriksi nimitettiin, olisi hypännyt väliin, huolimatta siitä, että jokin niistä kirveistä ja puukoista, joita hämärässä heiluteltiin, olisi voinut käydä häneen. — Hullut! — huusi hän vimmastuneille miehille, — oletteko koskaan kuulleet puhuttavan vahvasta majurista?