Nukkuessaan ajatteli Eerikki vain sitä, että hänen huomenna piti mennä kuninkaan luo. Merkilliseltä se tuntui hänestä, mutta miksi antaisi hän sen untansa häiritä. Hän oli ollut liikkeellä varhaisesta aamusta ja nukkui sentähden niin raskaasti, että hänen puolestaan olisi voinut vierittää vaikka koko talon mereen ja purjehtia niin Länsipohjaan. — Herätä minut kello kolme, — oli hän sanonut vanhalle Sannalle, joka palveli makuutupalaisia ja jolla enemmän kuin kellään muulla oli se linnun luonto, ettei kukaan tiennyt, milloin hän kesällä nukkui.
Palovartija oli juuri huutanut talon nurkalla, kun Sanna suurella vaivalla sai nuoren herran käsiinsä peittojen ja olkien rykelmästä. — Kello on kolme, — sanoi hän.
Mutta Eerikki käännähti toiselle kyljelleen eikä ollut mistään milläänkään.
— Aiotteko nousta? — jatkoi eukko ja pudisteli häntä jalasta.
Mahdotonta saada häntä virkoamaan.
— Kuningas odottaa!
Kuin nuoli oli Eerikki jaloillaan. Hänen parhaat vaatteensa, hänen hienoin paitansa tärkättyine kauluksineen ja isän hopeinen kaulahakanen olivat jo valmiina hänen vierellään.
Kymmeniä kertoja oli äiti, joka ei ollut saanut unta silmiinsä koko yönä tätä kuninkaallista armoa ajatellessaan, kysynyt, mitä kuninkaalla mahtoi olla hänelle sanomista, ja kymmeniä kertoja oli Eerikki vakuuttanut, että hän yhtä vähän kuin äitikään voi sitä arvata. — Pahaa se ei voi olla, hän oli iloisen näköinen, — vakuutti Eerikki.
— Et saa unohtaa kutsumasta häntä hänen majesteetikseen, — varoitti äiti. — Kampaa tukkasi eteisessä ennen kuin menet sisään ja pyyhi tomu tarkasti saappaistasi. Älä puhu ennenkuin hän kysyy, ja katso häntä suoraan silmiin. Jos hän kysyy sinulta jotakin vanhemmistasi, niin sano hänelle, että isäsi palveli Ruotsin kruunua siihen aikaan, jolloin ei kenelläkään muulla tässä maassa kuin Löfvingillä ja hänellä ollut siihen rohkeutta. Näytä sitten, että voit pitää suusi kiinni, kun uteliaat hovilakeijat kyselevät, ja riennä heti kotiin. Varo paidan kaulustaa, pane takki oikein nappiin, äläkä pidä käsiäsi taskussa.
— Hyvästi, nyt en enää jouda! — sanoi Eerikki ja oli jo eteisessä.