— Jumala olkoon kanssasi, lapseni! — huusi huolestunut äiti hänen jälkeensä ja palasi tytärtensä luo, jotka kuningashuolista vapaina nukkuivat luhdissa lähellä makuutupaa.
Oli neljän aika aamulla, kun Eerikki, kaikki nämä varoitukset kilpenään, saapui Korsholman linnaan, peläten, että kuningas kenties jo oli häntä odottanut. Hänen kummastuksekseen olivat kaikki muut paitsi vahdit vielä sikeässä unessa, ja hänen tahtoessaan mennä sisään sanottiin portilla: "seis".
Nyt vasta muisteli Eerikki kuulleensa, ettei Aadolf Fredrikin hovissa ollutkaan tapana nousta näin varhain. — Milloin portti avataan? — kysyi hän.
— Odota! — vastattiin.
Ei auttanut muu kuin odottaminen. Hän meni valleille kävelemään ja valleilta niityille. Aamuaurinko paistoi kirkkaasti metsän yli Veikkaalaan päin, ja kastehelmet kimaltelivat ruohistossa. Vanha rakkaus kasveihin ja kukkiin virkosi Eerikin sydämessä, ja vaikkei ollutkaan enää paljon oppimista tuossa satoja kertoja tutkitussa seudussa, lähti hän kuitenkin keräämään kasveja vallien ympäriltä. Ei kestänyt kauan, ennenkuin kaikki Hammarbyn iloiset muistot taas virkosivat eloon. — Jos minulla nyt olisi Eriika Lindelia täällä, — ajatteli hän itsekseen, — niin tutkisimme tämän anthylliksen arkkiaatterin suurennuslasilla… Kukahan nyt auttanee häntä kirjoittamaan nimiä kasvien puikkoihin, kuka puristamaan kasveja ja selittämään Pliniusta? Kai tekee sen Kaarle… Kaarle Linnaeus pieni, erotukseksi suuresta, — lisäsi hän huokaisten kaipuun ja mustasukkaisin tuntein.
— Hyvä on, ettei kukaan tiedä, minkätähden nimeni on Ljung! — ajatteli hän heti sen jälkeen. — Entä jos lähettäisin Eriikalle linnaean Vaasasta, puristettuna yhteen jonkin hienon erica vulgariksen kanssa? Senpä teenkin. Molempia lajeja kasvaa tuolla läheisellä männikkömäellä.
Tuumasta toimeen. Eerikki meni Lemetinsaaren puolella olevalle männikkömäelle ja oli pian kiintynyt kasviopillisiin tutkimuksiinsa niin, että unohti sekä kuninkaan että kaikki äidilliset neuvot. Viimein hän kuuli tornikellon lyövän. Hän luki lyönnit. Kello oli kahdeksan.
— Kuningas on odottanut minua! — ajatteli hän säpsähtäen. Hän juoksi läpi pensaiden ja risukoiden ja oli kohta linnan portilla.
Nyt hän pääsi sisään. Kaikki olivat nyt liikkeellä. Adjutantteja ja hovimestareita, kokkeja ja palvelijoita juoksenteli ristiin rastiin, ja Vaasan porvaristo kysytti alamaisuudessa, milloin hänen majesteettinsa näkisi hyväksi laskea heidät puheillensa. Mutta hänen majesteettinsa ei ollut vielä pukeutunut. Porvariston käskettiin tulla kello kymmenen tienoissa. Töin tuskin pääsi Eerikki puhuttelemaan ensin erästä kamaripalvelijaa, sitten hovimarsalkkaa, parooni Löweniä, jolle hän ilmoitti, että hänen majesteettinsa oli käskenyt hänet tänne. Hän sai käskyn odottaa tuolla alhaalla, kunnes häntä kutsuttaisiin.
Minne hän menisi? Huoneet ja eteiset, vieläpä pihakin, olivat täynnä väkeä. Eerikki meni keittiön nurkkaan seisomaan.