— Minä tiedän, minä tiedän. No, mitä sanotaan hattujen hallinnosta?
— Sanotaan, että hatut pettävät teidän majesteettianne, että kansa on tyytymätön ja että kauppa kituu ja kuolee, jos asiat menevät entistä menoaan.
— Ah, — murahti Aadolf Fredrik huoaten, — kyllä ymmärrän. Piperkin tahtoo opettaa minua valtakuntaani hallitsemaan! — Mutta mitä kansa sanoo minusta?
— He sanovat, että teidän majesteettinne tekisi maan onnelliseksi ja rikkaaksi, jos teidän majesteettinne saisi vallita, — vastasi Eerikki.
— Hyvä on — mene ja sano maaherralle, että olen myöntänyt sinun äidillesi eläkkeen, — sanoi kuningas synkein silmin.
Eerikki meni. — Mitähän tuo viimeinen merkitsi? — tuumi hän mennessään.
Mutta kuningas Aadolf Fredrik mietti hetkisen, ennenkuin soitti kamaripalvelijataan. — Joka paikassa noita kirottuja, vallanhimoisia hattuja! — sanoi hän. Milloin se päivä koittanee, jolloin tämän hyvän kansan tahto täytetään ja minä itse saan sen onnesta huolta pitää? Malttakaa, herrat kreivit ja maaherrat, se päivä on ehkä lähempänä kuin luulettekaan! Sillä välin on tarpeellista, että suosittelemme myssyjä puolellemme. Larsson kuuluu olevan niiden johtaja porvarissäädyssä… Olkoon … saas nähdä … hyvä puolisoni … mutta pitääkö minun aina olla oikkujen heiteltävänä?… Sepä tulee olemaan oivallista: Vaasan prinsessa alentunee kyllä rupeamaan kreivittäreksi.
Kuningas soitti. Kamaripalvelija astui sisään.
— Porvaristo saa tulla sisään!
Hetken kuluttua näki hänen majesteettinsa hyväksi seurueensa ympäröimänä, joka oli loisteliaampi kuin kuningas itse, päästää Vaasan kaupungin maistraatin ja porvariston puheilleen. Tuo ainoastaan kahtatoista kyynärää pitkä, yhtä leveä ja vain 5-3/4 kyynärää korkea huone oli täynnä kuninkuuden varjoa ja kansan alamaisuutta.