VÄLSKÄRIN KAHDESTOISTA KERTOMUS.
VAASAN PRINSESSA.
Uusi valkea oli viritetty sillä tuohella, jota lasten oli tapana kiskoa kuuden äyrin viikkopalkalla, ja isoäiti, joka oli seuran ikäpresidentti, otti ensin puhuaksensa.
— Minusta on, — hän sanoi, — niinkuin istuisimme täällä häitä odotellen. Muistaakseni tulee niiden nyt seurata laillisessa järjestyksessä. Minkätähden muuten olisimmekaan saaneet niin paljon tietää tuosta pitkästä rakkausjutusta Kaarle Viktor Bertelsköldin ja porvariskuninkaan tyttären, Ester Larssonin välillä? Minulla ei ole mitään tätä nuorta ylhäistä herraa vastaan, vaikka olikin epäkristillistä ottaa henki ihmiseltä siellä Espanjan ravintolassa Hornin tullin ulkopuolella Tukholmassa. Muutoin hän näyttää olevan siivo nuori mies, joka pitää äitiään kunniassa, ja olkoon se kiitoksella mainittu. Mutta sitä enemmän on minulla tuota vallatonta nuorta tyttöä vastaan. Enpä tosiaankaan voi ymmärtää, kuinka serkku Bäck, joka on ymmärtäväinen ja rehellinen ihminen, voi asettaa nuorison eteen semmoisia esimerkkejä kuin Ester Larsson. Sopiiko nuoren tytön ensin ratsastaa virmalla hevosella, niin että niskansa taittaa — liki ainakin piti — ja sitten juosta ja laukata kuin mustalaistyttö keskellä yötä Vähäkyrön metsissä "utukuningattaren sukkanauhoineen"? Utukuningatar! Jopa nyt jotakin, kyllähän se kuuluu runolliselta, mutta se ei merkitse mitään muuta kuin että tyttö on jonninjoutava homssuttaja, joka lentelee sinne tänne metsässä, kengät lintassa ja hapset hajallaan. Sitten saamme kuulla, kuinka hän Tukholmassa koukuttelee saadakseen nähdä kuninkaan, hyppää neljännen kerroksen ikkunasta ulos, menee kutsumattomana hovinaamiaisiin ja pukeutuu joksikin Floraksi tai Frejaksi, joutuen ihmisten naurettavaksi! Sen minä vain sanon, että jos Ester Larsson olisi ollut minun tyttäreni, niin kyllä tiedän, mitä olisin tehnyt; vitsaa hän olisi saanut, vaikkapa olisikin ollut neljäntoista vanha, ja sitten — niin, mitä aioinkaan sanoa?
— Sitten isoäiti olisi pannut hänet luostariin, — puuttui Anna Sofia hymyillen puheeseen.
— Sitten kun hän olisi saanut vähän enemmän älyä ja ymmärrystä, olisin sanonut hänelle: sydänkäpyseni, niin ja niin on asiat, ja nyt on minun tahtoni, koska sinulla on niin monta kosijaa, että menet naimisiin jonkun ymmärtäväisen ja kelpo miehen kanssa, joka voi pitää sinua aisoissa, jos vielä yrität metsään karkaamaan. Eikä hänen olisi ollut hyvä ruveta sillä kertaa vastustelemaan.
— Olen aivan samaa mieltä kuin serkku siitä, että patukka on välttämättömän tarpeellinen ajattelemattoman nuorison kasvattamiseksi, — lausui koulumestari juhlallisesti.
— Ester-parka! — huokasi Anna Sofia. — Hän on kumminkin hyvä lapsi, vaikka onkin kiivasluontoinen; ja jos hän on hairahtunut, niin on hän saanut siitä kärsiäkin. En ikinä voi uskoa, että isoäiti sentähden olisi tahtonut naittaa hänet vastoin hänen tahtoansa.
— Se on asia, jota sinä kaikeksi onneksi et ymmärrä, rakas Anna Sofia, — jatkoi isoäiti. — Jos kelpo mies on niin hyvä, että ottaa tytön, jolla syystä tahi syyttä on liikoja maineita itsestään, niin tekevät minun mielestäni asianomaiset parhaiten siinä, että niiaavat ja kiittävät nöyrimmästi kunniasta. Tekisipä mieleni tietää, mitä siitä raukasta sitten tulee, kun isä on silmänsä ummistanut.
— Niinpä niin, — sanoi välskäri. — Serkku ajattelee ja puhuu kuin ymmärtäväinen ihminen ainakin, ja niin ajatteli ja puhui Falkbyn kreivitärkin, nuoren Kaarle Viktor Bertelsköldin äiti. Mutta joskin voi olla yhdeksän vallatonta ja ajattelematonta nuorta tyttöä, jotka kiittävät neuvosta ja ottavat miehen minkälaisen tahansa, kunhan hän vain on rehellinen mies, niin voi kuitenkin tapahtua, että kymmenes antaa hänelle rukkaset, enkä minä voi häntä sentähden sen pahemmaksi tuomita, sillä moinen riippuu aina siitä, mistä puusta mikin on veistetty. Yksi on pajua ja taipuu vaikka lattiamatoksi. Toinen on koivua ja antaa kurittajilleen vitsoja. Kolmas on haapaa ja taittuu, kun sitä tahdotaan taivuttaa. Jos Ester Larsson ei ollut haapaa, niin koivua hän kumminkin oli; minä pelkään, että siinä olisi pantu kova kovaa vastaan. Hänen äitinsä kuoli, kun tyttö oli vielä kapalossa; isä oli sekä ylen ankara että ylen heikko nuorinta lastaan kohtaan ja sen lisäksi vielä turhamainen ja ylpeä tuosta sukkelasta pennustaan. Semmoisia periaatteita noudattava kasvatus on aina nurja, ja se synnyttää ylpeitä, hillittömiä ja kiivaita luonteita, jotenkin semmoisia kuin Ester Larsson. Mutta kas, sitten tulee elämä kirpeine vitsoineen ja kurittaa lapsia vanhempain ja vanhempia lasten tähden; niin kävi Esterin ja porvariskuninkaan. Semmoista tapahtuu joka päivä; jota itsekukin punnitkoon ja noudattakoon.