Eerikki lähti jälkeen, mutta tyttö oli jo matkojen päässä. He juoksivat kautta kaikkien puutarhan koukkuisten käytäväin tyttö edellä, Eerikki jäljessä, niinkuin leikkivät lapset, niinkuin siivekkäät pääskyset, ajattelematta muuta kuin sitä hetkeä, jossa elivät. Pensasaidat taivutettiin syrjään, kasvien yli hypittiin, pihlajat, tuomet ja omenapuut, joita he juostessaan koskettelivat, varistelivat heidän päällensä valkoisia kukkiaan, mutta poika jäi jälkeen. Lopuksi he alkoivat kiertää erästä suurta puutarhan veräjällä olevaa lehmusta, ja siinä syöksähti Eriikka enonsa syliin, tämän juuri astuessa veräjästä sisään. Mutta samassa saavutti hänet ajajakin.
— Lapset, mitä te mellastatte? — torui arkkiaatteri, mielihyvin katsellen nuorten vereviä, juoksusta hehkuvia poskia.
— Eerikki tahtoi täydessä laukassa kaapata itselleen suuren nimen, — nauroi tyttö.
— Ja nyt olen sen saavuttanut, — vastasi poika.
Arkkiaatteri naurahti. — Ei suuria nimiä saavuteta ruusupensaiden yli hyppimällä, — sanoi hän. — Sitä varten täytyy astua monta vaivalloista askelta yli ohdakkeiden ja orjantappurain; mutta astu vain eteenpäin, Eerikki, astu lujasti, rehellisesti ja pelkäämättä, Jumala sydämessäsi ja ylevä päämäärä aina silmäisi edessä, ja sinun on kerran onnistuva tangere astra.[7] Vähäisestä juuresta kasvaa lehtevä puu. Sinä astut nyt ensi kerran omin päin maailmaan; kenties tulet joskus taas takaisin meidän kukkaisaan Hammarbyhymme, tahi ehkä et enää palaakaan; meri on Ruotsin ja Suomen välillä, ja jos voit enemmän hyödyttää toista rantaa, niin en tahdo sinua siitä kieltää. Jos sukulaisesi antavat sinun harjoittaa opinnoitasi Turussa, niin annan sinulle suosituskirjeen Turun akatemian kanslerille, kreivi Tessinille, jonka luona sinun on käytävä Tukholmassa; ja jos vast'edes tarvitset joitakin neuvoja, niin käänny aina minun puoleeni. Hevonen on valjaissa.
Nuorukainen kiitteli heltynein mielin, mutta vastasi, että hän ennemmin tahtoi kulkea jalan, saadakseen kerätä kasveja matkalla.
— Tee niin — sanoi arkkiaatteri; — olen minäkin kulkenut pitkiä taipaleita reppu selässä. Kas tässä muutamia talareita matkarahojesi lisäksi; kenties saat odottaa laivaa Tukholmassa kauemmin kuin luuletkaan. Tässä annan sinulle kasvisäiliöni. Ilmoita minulle, jos löydät jotakin harvinaista. Muuten, poikaseni, on minulla vain yksi neuvo sinulle annettavana, ja sen voit lukea oveni päältä.
Näin sanoen seurasi Linné oppilastaan puutarhahuoneen portaille ja osoitti tuota tunnettua kaunista oven päällä olevaa kirjoitusta:
INNOCUE VIVITO. NUMEN ADEST.
— Niin, — jatkoi hän; olkoon tuo tuossa sinun elämänviisautesi, niinkuin se on minunkin elämänviisautenani ollut: