— Tämä on rakkaalta arkkiaatteriltani, sanoi hän. — Odota tuolla ulompana, kunnes kutsutan sinut. Rydin, laske poika sisään ja anna hänelle aamiaista.
Valtakunnanneuvos, kreivi Tessin komensi täällä Ulriksdalissa niinkuin kotonaan. Tosin hän oli perintöprinssin ensimmäinen opettaja ja siis tavallaan perheeseen kuuluva, mutta tämä linna oli kumminkin turvapaikka, johon kuninkaallinen pariskunta oli vetäytynyt päästäkseen aina kauneimmaksi vuodenajaksi valtakunnanneuvoston tuskallisesta holhouksesta.
Kreivi meni suoraan perintöprinssin huoneisiin, mutta ei tavannutkaan häntä sieltä. Päivystävä hoviherra ilmoitti että hänen kuninkaallinen korkeutensa oli kuningattaren luona.
Kreivi meni hänen majesteettinsa kuningattaren huoneisiin ja ilmoitutti tulonsa. Ei kukaan vastannut. Hovipalvelijat näyttivät olevan hämmästyksissään. Jokin onnettomuus oli tapahtunut.
Kreivi meni sisään; se oli hänen velvollisuutensa prinssin opettajana.
Hän tapasi kuningattaren itkemässä ja kamarirouvain avustamana hautomassa prinssi Kustaan verta vuotavaa poskea kylmällä vedellä ja eau de Cologne'lla.
Loviisa Ulriika, joka oli äärettömän pikainen ja aina valmis syyttämään prinssi Kustaan virheistä hänen opettajaansa, kääntyi kreivin puoleen, ennenkuin tämä ennätti mitään kysyä, ja huusi ranskaksi:
— Siinä nyt näette, herra kreivi, kasvatuksenne seuraukset. Perintöprinssi antautuu tappeluun poikanulikkain kanssa ja tulee kotiin verta vuotaen, poskessa naarmu, joka iäksi päiväksi tulee hänet rumentamaan.
Kreivi vastasi arvokkuudella, joka sopi hänelle erinomaisesti, mutta jota kuningatar ei voinut hänelle anteeksi antaa: — Jos hänen kuninkaallinen korkeutensa on siihen määrin unohtanut arvonsa, silloin hän on myöskin unohtanut ne varoitukset, joita minä en koskaan ole lakannut hänelle antamasta.
Äänen paino minä-sanan kohdalla suututti kuningatarta vielä enemmän. Hän oli juuri vastaamaisillaan, ja vastaus olisi epäilemättä saanut aikaan pahennuksen hoviväen läsnäollessa, ellei kreivi sitä estääkseen olisi pyytänyt kahdenkeskistä keskustelua.