— Minä olen heidän majesteettiensa ja valtakunnan palveluksessa kokenut monta katkeraa hetkeä, monta ansaitsematonta tuskaa, mutta tuskin koskaan olen kokenut mitään katkerampaa kuin nyt, kun näen niiden halveksivan ja herjaavan minua, joita minä viimeiseen hengenvetoon asti en ole lakkaava kunnioittamasta ja tottelemasta. Sallittakoon minun kuitenkin — ei ylentääkseni vähäisiä ansioitani, vaan ainoastaan puhdistaakseni itseäni kuninkaani ja kuningattareni edessä — muistuttaa, että jos esi-isäni ovatkin olleet halvempaa säätyä, ovat he kumminkin palvelleet maatansa ja ruhtinashuonettaan tavalla, joka tuottaa kunniaa heidän nimelleen. Totta kyllä on, että isäni oli rakennusmestari, mutta rakennusmestari, joka on rakentanut tämän kuninkaallisen linnan, jota koko maailma ihmettelee. Mitä minuun itseeni tulee, niin olin minä se, jolla oli onni saattaa teidän majesteettejanne Ruotsiin. Minä se olin, jolla oli armo solmia jalon kuninkaan ja nerokkaan kuningattaren välillä tämä liitto, josta valtakunta syystä kyllä on onnellinen ja ylpeä. Minä olin ensimmäinen ruotsalainen, joka esiintoin heidän majesteeteillensa alamaisen kunnioitukseni. Minä olin se, jolla oli verraton onni ensiksi saada nauttia heidän majesteettiensa korkeata luottamusta, järjestää heidän ensimmäinen asuntonsa tässä maassa ja koettaa valmistaa heille täällä mieluinen olinpaikka. Minä se olin, joka sain kalliiksi luottamustoimekseni opastaa heidän esikoistansa hyveen ja totuuden tiellä, ja lopuksi olin minä se, joka, kun velvollisuuteni asetti minut kuninkaani ja maani välille, koetin parhaan vakaumukseni mukaan sovittaa molempain etuja toisiinsa. Muu vaikutukseni jääköön mainitsematta; riittäköön tämä todistamaan intoani ja rajatonta kuuliaisuuttani. Ja samalla, kun nyt alamaisesti anon eroani kaikista hoviviroistani, teen sen täynnä kunnioitusta ja kiitollisuutta niitä kohtaan, joiden armollinen suosio soi minulle sen onnen, että sain palvella heitä elämäni onnellisimpina hetkinä.

Näin sanottuaan kumarsi kreivi Tessin, ei enemmän eikä vähemmän kuin hänen asemassaan olevan miehen tuli tehdä, ja poistui hitain askelin kuninkaallisen pariskunnan ja ulkopuolelle saliin kokoontuneen hoviväen kummastelevien, epäröivien katseiden seuraamana.

9. KUNINKAAN OPPIPOIKA.

Se epäsuosio, joka oli kohdannut niin mahtavaa ja kaikkivaltiasta miestä kuin kreivi Tessin oli, ei voinut kauan pysyä salaisuutena. Hovissa ei nyt muusta puhuttukaan. Ne, jotka alussa olivat kuiskineet, kävivät nyt isoäänisiksi, ja ne, jotka luulivat olevansa muita viisaampia, väittivät alunpitäen ennustaneensa, että niin oli käyvä. Eikä ollut kreivi itsekään salannut sitä: hän oli Ulriksdalista lähtiessään heittänyt pitkäaikaisen eron hyvästit ja jaellut rahaa palvelijoille. Vaikka hänellä olikin niin paljon loistavia ominaisuuksia, ei hänellä kuitenkaan ollut tarpeeksi tahdon lujuutta kantamaan onnen päiviä ilman turhamaisuutta ja vastoinkäymistään ilman kiukkua, ja kun kuningatar Loviisa Ulriika oli säälimättä iskenyt hänen arimpaan kohtaansa — sanoessaan hänen tahtovan "kääriytyä hyveeseensä".

Kuninkaalliset huomasivat itse hyvin kyllä, etteivät he ilman vaaraa olleet luotaan sysänneet miestä, jolla oli niin suuri vaikutusvalta. Koko päivä käytettiin keskusteluihin ja toimenpiteisiin tämän tapauksen johdosta. Puolueiden kanssa keskusteltiin. Tahdottiin hankkia muita luotettavia tukia. Kreivi Strömberg valittiin kruununprinssin virkaatekeväksi opettajaksi.

Kuningatar johti kaikkia hankkeita ja mietti kaikki ne vastakeinot, joihin hovin puolelta oli ryhdyttävä. Kuningas, tuo hyvä ja siivo Aadolf Fredrik, oli iloissaan, kun pääsi kaikesta tuosta touhusta, ja ajatteli muita asioita.

Hänen uudella oppipojallaan, Eerikki Ljungilla, ei ollut mitään aavistusta niistä tapauksista, joihin hän viattomuudessaan oli antanut aihetta. Tämä kunnon poika olisi suuresti hämmästynyt, jos joku olisi sanonut hänelle: Miksi annoit kukkain houkutella itsesi Ulriksdalin puistoon? Miksi tutkit nurmikolla convolvulustasi semmoisella innolla, että Ruotsinmaan kruununprinssi tuli tehneeksi kuperkeikan ajellessaan, Azorien saaret mielessään, perhoja puistossa? Jos hän ei olisi sinuun kompastunut, ei hän olisi satuttanut poskeansa kantoon. Jos hän ei olisi poskeansa satuttanut, ei kuningatar olisi luullut hänen saaneen ikuista arpea ja joutunut semmoiseen vihan vimmaan. Jos ei tämä tapaus olisi saattanut häntä noin pahalle tuulelle, ei hän olisi loukannut kreivi Tessiniä. Jos ei kreivi Tessiniä olisi loukattu hoviväen nähden, ei hän olisi tahtonut puhdistaa itseänsä. Jos hän ei olisi yllyttänyt kuningattaren jo kuohuvaa vihaa, niin ei olisi syntynyt tuota kuningattaren vierashuoneessa tapahtunutta kuuluisaa kohtausta, josta oli seurauksena hänen epäsuosioon joutumisensa ja hänen karkoittamisensa. Jos taas tätä ei olisi tapahtunut, niin olisivat kenties monet välttämättömät järkytykset Ruotsin valtakunnassa jääneet sikseen — ja näin ollen olit sinä, viaton Eerikki Ljung-parka, joka nyt seisot kaikesta tietämättömänä sorvituolisi ääressä, syynä siihen, että kuninkaan kruunu horjuu ja että valtakunnan rauha on häiriintynyt.

Valtioviisaat lukiolaiset tuumailevat usein tähän tapaan. Mutta tapausten säikeet tulevat näkyviin pieninä kuin keväällä puhkeavien puiden lehdet, samalla kun mehut, jotka niitä kasvattavat, nousevat syvältä maasta. Riita hovissa oli välttämätön; yksinvallan ja monivallan, jotka olivat yhtä yksipuolisia kumpikin, täytyi käydä toistensa kimppuun!

Eerikki Ljung istui kaiken päivää piilossa ja unhotettuna tuossa salaperäisessä huoneessa, jossa aika olisi käynyt hänelle sangen pitkäksi, ellei hänellä olisi ollut kolmekymmentäkaksi tusinaa nappeja sorvattavana. Vaihtelua tuotti hänelle vain kuunteleminen aina, kun askelia kuului ikkunan takaa tahi portailta. Silloin hän pysähdytti pyörivät rattaan; silloin hän odotteli henkeä vetämättä, kunnes askelten ääni taas vaikeni. Näin häntä oli käsketty tekemään, ja hänellä oli siihen muitakin syitä. Kohta sorvarin mentyä kuuli Eerikki näet kahden äänen — luultavasti kahden hovipalvelijan — puhelevan keskenään ihan ikkunan alla.

— Tännepäin hän meni.