Kohta tämän jälkeen eräs säälimätön arvostelija vastasi tähän runoon
Tukholman "Lärda Tidningarissa" näin:

Jos Maro, tuo suuri, mi lauleli niin, ettei ole vertaistansa, ois joutunut kanssasi kamppauksiin, hän viejälle kunniansa olis antanut pampustansa.

17. KAHDEN KUNINKAAN PÄIVÄ.

Tuskin oli aurinko eräänä kauniina kesäaamuna noussut, kun syntyi vilkasta elämää ja liikettä pienessä Vaasan kaupungissa kaukana Pohjanmaalla. Yöllä oli näet levinnyt tieto, että kuninkaallinen majesteetti oli saapuva Vaasaan hyvään aikaan iltapäivällä.

Maaherra Piper, joka velvollisuutensa mukaisesti oli mennyt läänin rajalle maan isää vastaan, lähetteli vielä erityisen sanansaattajan mukana käskyjä ja määräyksiä siitä, miten kaupungin tulisi olla parhaassa kunnossa tämän korkean matkustajan vastaanottamiseksi. Kaikki, mikä vielä oli jäänyt viimeiseen hetkeen asti, oli siis kiireesti siivottava, siistittävä ja koristettava niin kauniisti kuin suinkin mahdollista. Kunniaportti oli rakennettu tulliin, ja kaikki kaupungin nuoret neitoset olivat innokkaassa toimessa sitä kukilla ja lehvillä kaunistaakseen. Kaikista puutarhoista oli riistetty äsken puhjenneet ruusut; kaikki niityt olivat saaneet luovuttaa sinikellonsa, ketoneilikkansa ja nurmikuismonsa. Koivuista ja pihlajista oli lehviä riivitty; katajan havuja ripoteltiin tullista alkaen kauas pitkin tietä, mutta tullin sisäpuolelle levitettiin unikukan lehtiä. Kunniaportissa loisti, paitsi muita koristuksia, jemna-kiehkuroita ja muhkeat kuninkaalliset nimikirjaimet, joiden alla oli Vaasan kaupungin vaakuna. Maaherran asunto Korsholmassa oli uudestaan maalattu ja se keikaili siinä niinkuin neljän- tai viidensadanvuotias kaunotar suinkin voi. Vanha kirkko oli niin ikään tomutettu, pesty, lehditetty, ja isot messinkikruunut olivat kirkkaat kuin aurinko. Koulun, joka keskellä kesää muuten oli autio, puhdisti ja siisti kaupungin koulunuoriso. Yksin tuo uusi "hapanlähdekin", jota kaksi vuotta tätä ennen oli ruvettu käyttämään, oli saanut komean katoksen, ja kylpyvieraat olivat hankkineet komean hopeamaljan, tarjotakseen siitä hänen majesteetilleen tätä oivaa juomaa. Sanalla sanoen, koko Vaasa ja sen silloiset 1222 asukasta oli suurimmassa puuhassa ja mitä merkillisimmän odotuksen vallassa. Muuta ei ajateltukaan, muusta ei puhuttukaan kuin kuninkaasta. Maalaisia alkoi jo isoissa joukoissa virrata kaupunkiin ja keräytyä eteläisen tullin luo. Kaikki kantoivat pieksuja kädessään niinkuin suurina juhlapäivinä, valmiina vetämään ne jalkaansa maan isän kunniaksi. Kylien keikareilla oli kukonsulkia lakissa; tytöt olivat seppelöidyt ruiskukkakiehkuroilla; ukot olivat kaapineet parran puukoillaan, ja muutamat emännät herättivät toisten kateutta koreasti huolitetuilla tykkimyssyillään, jotka silloin juuri olivat alkaneet tulla muotiin ja joita pidettiin niin sanomattomana ylellisyytenä, että papit usein ottivat näistä myssyistä aiheen nuhdesaarnoihinsa.

Koko Vaasassa oli ainoastaan yksi talo, joka ei näyttänyt ottavan osaa tähän yleiseen puuhaan, ja se tapahtui siitä syystä, että toinen kuningas tavallaan oli yhtä hyvä kuin toinenkin.

Vanha valtiopäivämies Lauri Larsson, tavallisesti porvariskuninkaaksi nimitetty, täytti tänään kuudennenyhdeksättä ikävuotensa. Hänen syntymäpäiväänsä oli lukuisa suku aina viettänyt suurin juhlallisuuksin. Kaupungin pormestari oli harvoin laiminlyönyt tulemasta raatimiestensä kanssa onnentoivotuksille tämän korkeassa arvossa pidetyn miehen luo, eikä itse maaherrakaan ollut katsonut arvoaan alentavaksi silloin tällöin yhtyä kaupungin viranomaisten onnentoivotuksiin. Näin oli vuosi vuodelta syntymäpäivä toisensa jälkeen hiljalleen liittynyt ja kasvanut tämän vanhan miehen harmaalle päälle, niinkuin venäläisessä helmitaulussa rengas vähitellen liittyy renkaaseen, kunnes lukumäärä on täysi. Larsson oli nähnyt sekä hyviä että pahoja päiviä, kokenut köyhyyttä ja rikkautta, surua ja iloa, kunniata ja nöyrtymystä; mutta hän oli kantanut elämänsä vaikeudet arvokkaasti, niiden alle murtumatta, ja sentähden ei kukaan ollut voinut kieltää häneltä kunnioitustaan hänen ahtaimpinakaan aikoinaan, kun köyhyys näytti tulevan olemaan hänen töittensä ja toimiensa palkka. Nyt oli hän taas, joskaan ei niin rikas kuin moni luuli, niin kuitenkin kaikin puolin paikkakuntansa etevin kauppias, mitä tuli varallisuuteen, kokemukseen ja yhteiskunnalliseen arvoon, ja sentähden hänen kuudesyhdeksättä syntymäpäivänsä ei suinkaan olisi ollut sen vähemmin tärkeä tapaus kuin edellisetkään Vaasan kaupungille, ellei se olisi sattunut juuri sille päivälle, jolloin porvarismajesteetin ehdottomasti piti joutua valtakunnan majesteetin varjoon.

Larssonin perhe ei siis tänä päivänä voinut odottaa kaupungin virastoja, eikä edes ketään muuta kuin oman suvun jäseniä; mutta juuri suvulle oli tämä päivä tavallista merkillisempi.

Vanha kantaisä — joka, vaikka olikin jättänyt enimmät asiat vanhemman poikansa hoidettavaksi, kuitenkin aina edelleen pysyi suvun päämiehenä — oli tuntenut vuosien painavan ja luullut huomaavansa, että tämä syntymäpäivä tulisi olemaan hänen viimeisensä. Hän oli sentähden jo keväällä ilmoittanut halunsa saada tänä päivänä, heinäkuun kahdeksantenatoista, nähdä kaikki tämän laajalle levinneen suvun jäsenet, suuret ja pienet, kokoontuneina ympärilleen Vaasaan. Tämä hänen halunsa oli käsky, jota ei kukaan tahtonut eikä tohtinut olla täyttämättä. Sukurakkaus oli silloin paljon kiinteämpi side kuin meidän aikanamme; neljännen tai viidennen polven heimolaisia pidettiin silloin vielä täysinä sukulaisina, jotavastoin meidän aikanamme kolmannen polven serkukset tuskin muistavat toisiaan. Mutta paitsi sitä, että kaikki Larssonit pitivät itseään saman rungon vesoina, oli se huhu kaukaisempien sukulaisten kesken käymässä, että porvariskuningas tahtoi viettää tätä syntymäpäiväänsä tekemällä testamentin, josta murusia kenties putoilisi loitommallekin rikkaasta emäpuusta, kun asianomaiset eivät vain poisjäämällä loukkaisi vanhusta — syy, jonka olemme nähneet mainittunakin siinä kutsussa, minkä Eerikki Ljung sai Hammarbyhyn äidiltään Munsalasta.

Jo useita päiviä ennen määräpäivää oli suku kokoontunut eri haaroilta, ja nyt olivat kaikki valmistuneet esittämään onnentoivotuksiansa.