… vaan uskoo sen, niin suureks' iloks' Suomellen, ja meren, metsäin hoivahan ja vuorten myöskin jyrkkien ja korven kulkemattoman, näin käydäksensä siunaten vain oikeuttaan, armoaan nyt kaikkein kesken jakamaan.
Kun hänen majesteettinsa, matkustaessaan Lohtajan kautta Pohjanmaalla, näki hyväksi syödä aamiaista nurmikolla maantien vieressä, pystytettiin näin merkillisen tapauksen ikuiseksi muistoksi kivinen muistopatsas, jota jälkeentulevat vielä tänäkin päivänä voivat sillä paikalla ihastuksekseen katsella. Kuninkaan Torniossa käydessä verrattiin häntä keskiyön aurinkoon, joka siihen aikaan paistaa kaukana pohjolassa, j.n.e.
Mutta vaikkakin kunnon suomalaiset olisivat kuinka tahansa hyörineet kuninkaansa ympärillä — oli heidän alamainen ihastuksensa kuitenkin, verrattuna ruotsalaisten kuninkaan palatessa osoittamaan ihastukseen, kuin karhun kömpelöä kohteliaisuutta loistavasti välkkyvän ilotulituksen rinnalla. Upsalan akatemia pani toimeen erityisen juhlallisuuden, jossa pidettiin latinankielisiä runomittaisia puheita ja väiteltiin kuningattaren käskystä "tieteiden etevämmyydestä keskenään." Tervehdysrunossaan sanoo Martti Hedenberg muun muassa:
Niinkuin päivä kiertää kautta taivahan ja paistaa yli kaiken laajan maailman; niin KUNINKAAMME valaissut on valollaan Perman, Suomen suot ja kylmän Thulen maan j.n.e.
Drottningholman puutarhassa toimeenpani Loviisa Ulriika, puolisonsa onnellisen kotiintulon viettämiseksi, kolme kuvaelmaa käsittävän paimennäytelmän, joka oli hyvin hupainen lukea. Tätä tilaisuutta varten kirjoitti myös A. Nicander "Iloajatuksia", kertoen, kuinka kaikki veden ja ilman haltiat olivat matkalla olleet apuna, niin että vieläpä
Tritonin suomuinen karja se pystytti harjansa ilmaan. … Taivaskin ihastui ja riemusta liikkui manner. … Ontosta vaskesta nyt taratantara kaikuvi kauas, tykkien suustakin säihkyvi tulta ja paukkina kuuluu.
Tukholmassa oli riemu yhtä suuri. Runoja ja ilopuheita rakeili siellä ehtimiseen, niin että surisi korvissa. Meidänaikaisten kuninkaallisten nimipäivän-puhaltajain mallit tavataan näissä viattomissa ilorunoissa, joissa kuningas ja aurinko olivat yhtä eriämättömät kuin Orestes ja Pylades — joissa "Kaarlein ylistystä" luvataan sankarille, "joka rauhan meille antaa, miekkaa tupessa vain kantaa", ja AADOLFIN ja LOVIISAN nimeä
Beltistä Litis-vuonoon asti
palvotaan jumaloitsevasti.
Pahaan pulaan joutui muuan näistä hyvänsuopaisista runoilijoista, kun sattui sanoissaan erehtymään seuraavalla tavalla:
Naso hän Kreikan sankarien on tekoja laulanut julki. Sinun jos näki hän elänehen, niin toisinpa virtensä kulki! Sankarit nuo ne vain tuhoja toi, mut Sulla on rauhan haaksi. Ihmekö siis, jos kiitokses' soi, teet kaikki kuin autuaaksi.