on niinkuin kultasuu: Ah, Sua tervehdän; Sa aurinkona loistat ja Kemin mailta poistat tuon pitkän pimeän.
Oppineet pitivät kuitenkin tätä ilonhurmausta liian lapsellisena ja rukoilivat helisevimmällä latinankielellä kaikilta Olympon jumalilta ja jumalattarilta apua, varsinkin pelättyä ja vaarallista Ahvenanmeren yli tehtävää matkaa varten. Kamarineuvos Löfvenskiöld ei katsonut tämänkään riittävän, vaan painatti monin tieteellisin muistutuksin lisäillyn julistuksen, nimeltä Elegia Votiva ad Magnum Ducatum Finlandia, joka alkoi seuraavin muhkein sanoin:
Aura, extolle caput, choreas age, Fennia, laetas,
Gloria quanta tua est, quam tibi fausta dies!
Exoptata dies! Nova iam tibi Secula surgunt,
Cum Patria temet gestit adire Pater.[14]
Kesäkuun 19. päivänä saapui hänen majesteettinsa kuninkaallisella kaleerilla Seraphimilla silloin rakenteilla olevaan Viaporin linnaan ja ilahutti seuraavana päivänä Helsinkiä läsnäolollaan. Valitettavasti on ajanhammas hävittänyt kaikki tässä tilaisuudessa lausutut puheet ja runot. Tiedetään vain, että päivä oli lauantai, että vastaanotto oli komea, että pormestari Henrikki Pippingillä oli tukalat päivät, että kunink. majesteetti asui maaherra, kreivi Gyllenborgin luona ja että hänen majesteettinsa sunnuntaina oli läsnä jumalanpalveluksessa kaupungin kirkossa; mutta selville ei ole saatu, oliko vanha kirkkoherra Fortelius vaiko oppinut rehtori, maisteri Jonas Krook sinä päivänä kylvämässä Saaronin liljoja saarnatuolista. Sen sijaan tietävät aikakirjat kertoa, että Helsinki sai armon juuri juhannusaattona viettää maan isän nimipäivää hänen itsensä korkeasti läsnäollessa; ja siitä olisi paljonkin kertomista, mikä tässä ei voi tulla kysymykseen.
Se Hjalmariksi sanottu nimetön runoniekka, joka viidessä viidettä tavallista pehmoisemmassa ja sointuvammassa ruotsinkielisessä säkeistössä, jotka painettiin Petter Jöraninpoika Nyström-vainajan kirjapainossa Tukholmassa, kuvailee kuninkaan matkustusta Suomessa, kertoo Helsingissä olosta seuraavalla hauskalla tavalla:
Vainiot täysine tähkineen ne häntä nyt kunnioittaa. Paimenet käy kotimatkalleen ja karjansa kokohon soittaa. Linnut laulavat kirkkaimmin, ja saaret ja kummut kaikuu. Lehdot on kylvetty kukkasin; ja leikit lasten ne raikuu.
Terve, oi kuningas lempein, isä Pohjolan, terve sulle! Toivomme nuoret ja vanhatkin vain onnea siunatulle. AADOLFIN päivää jos juhlimaan Hän luonamme käy, nimi loistaa. Vuodet ei, ei kateuskaan voi muistoas' Suomesta poistaa.
Kesäkuun 27. päivänä kuningas matkusti Porvooseen ja täällä olivat, paitsi muita juhlallisia laitoksia, lukiolaiset hiellä ja vaivalla pystyttäneet lukion eteen kaksi pyramidia, joissa oli kokonaista kahdeksan maisteri Johan Borgströmin sepittämää komeaa latinankielistä päällekirjoitusta; niistä panemme tähän neljännen:
In
Communis gaudii cumulatissimi,
Subjectionis devotissimae,
Fidei integerrimae
Et obsequii consummatissimi
Tesseram
A musis Borgoënsibus Consecratam.[15]
Kertomus kaikista niistä riemun ja kunnioituksen osoituksista, joilla kuningas Aadolf Fredrik Suomessa vastaan otettiin, riittäisi yksinään täyttämään suuremman kirjan kuin ovat kertomukset Mariuksen, Caesarin ja Pompeiuksen riemukulkueista. Riittänee, kun mainitsemme, että kuningasta yleensä tervehdittiin ihastuksella, jossa tuon alamaisen kaunopuheisuuden vaahdon takana oli paljon todellista ystävyyttä ja rakkautta, jonka tämä hyvä hallitsija hyvin ansaitsikin. Turussa, jossa hänen majesteettinsa asui kenraalikuvernööri, kreivi Rosenin luona, piti hovisaarnaaja Gabriel Timotheus Lutkeman komean puheen kuningattaren nimipäivänä, jonka jälkeen, paitsi muita, koulun rehtori, maisteri Martin Gråå, lausui hengellisen tervehdysrunoelman, joka ei vielä ole aivan kokonaan peittynyt yhden vuosisadan lumen alle ja joka hyväntahtoisuudessaan ei ole niin pöyhistelevä kuin monet muut samanlaiset. Hymähdellen lukee jälkimaailma, mihinkä valtakunnalle ja hengelle vaaralliseen uhkayritykseen kuningas oli antautunut, matkustaessaan Suomeen komeassa laivassaan ja kulkiessaan ympäri maata upeissa vaunuissaan. Viidennessä säkeistössä ylistetään nimittäin kuningasta siitä, ettei hän "säästä kallista henkeään",