— Väst lite, — vastasi matruusi lausumalla, joka Pohjanmaan ruotsinkielessä merkitsee: odota vähän.
— Ankkuri selväksi! Laukaise kanuuna! — kuului taas kapteenin komento.
— Ankkuri selväksi! Laukaise kanuuna! — vastasi kaiku kannelta.
Komentoa toteltiin. Tavallinen tervehdys — tulotervehdys, jota ei koskaan laiminlyöty — paukahti keulasta, mutta tällä kertaa räikeällä ja turmiota ennustavalla räjähdyksellä. Savu peitti koko keulakannen, ja sen hajottua nähtiin vanha Långpyts kannella pitkänään ja hengetönnä. Kovaksi onneksi oli konstaapeli, joka oli tykin ladannut, unohtanut, että se jo ennestään oli ladattu, mutta ettei sitä oltu tyhjäksi ammuttu Tukholmasta lähtiessä. Kaksinkertainen panos oli särkenyt putken sadaksi kappaleeksi, ja yksi niistä oli singonnut lähellä seisovaan Aabraham Långvikiin, liikanimellä Långpyts, sattuen suoraan otsaan. Ei kukaan muu vahingoittunut, mutta Herra oli ajanut tämän kunnon merimiehen, niinkuin hän itse oli ennustanut, hereille hänen vanhasta kojustaan uuteen aamuvahtiin.
16. KUNINGAS AADOLF FREDRIK SUOMESSA.
Kesällä vuonna 1752 tapahtui Suomessa jotakin tavattoman tärkeää ja perin harvinaista. Aurinko, Kuu, Otava, Aleksanteri suuri, Herkules, Orpheus, Diogenes ja mitä kaikkea koreata ja kaunista ja ylenmäärin suurenmoisia sen ajan runoilijat lienevät otsansa hiessä keksineet — sanalla sanoen, hän itse, kuningas, maan isä, Aadolf Fredrik, suuri Aadolf Fredrik lempeä, y.m., y.m, y m., — ilahutti tätä maata armollisella käynnillään. Aina Kustaa II Aadolfin aikoihin asti olivat kaikki — tai melkein kaikki — Ruotsin valtakunnan kuninkaat ja hallitsijat tuon tuostakin sekä käyneet Suomessa, että myös nähneet hyväksi viettää täällä useita kuukausia, jopa kokonaisia talvikausia yhteen menoon. Mutta Kristiinasta alkaen — s.o. siitä saakka, kun Ruotsista tuli suurvalta — olivat nämä käynnit köyhäin sukulaisten luona kokonaan lakanneet. Nyt oli toista sataa vuotta kulunut — ellei oteta lukuun Kaarle IX:n käyntiä Ahvenanmaalla ja Torniossa — siitä, kun tämä kunnia ja armo oli tapahtunut tälle kaukaiselle maalle. Että Aadolf Fredrik, joka muutoin mielellään istui levollisesti kotonaan, nyt antautui tuollaisen matkan rasitusten alaiseksi, se oli tämän hyväsydämisen ja rehellisen miehen tapaista, hän kun tahtoi nähdä kaikki ihmiset tyytyväisinä ja iloisina koko valtakunnassaan. Mutta tässä oli nyt myöskin mainio tilaisuus kaikenlaisille pekoille ja paavoille esiintuoda alamaisia suitsutusuhrejaan. Ylistyspuheita, jotka olivat hienommin sorvatuita kuin hänen omat rasiansa, surisi kuin hyttysiä kuningasparan ympärillä, niin että hän tuskin sai henkeään vedetyksi!
Ei koskaan ole täällä pohjolassa niin alamaisesti hätiköity ja kumarreltu kuin tämän valtaa vailla olevan majesteetin edessä. Ei koskaan ole täällä siroteltu niin paljon koreita kaunopuheisuuden kukkia kuin tuon kultapaperikruunun edessä, tuon valtaistuimen edessä, jolla istui siivo mies, joka oli olevinaan kuningas. Nuo monet hyvää tarkoittavat alamaiset puheet ja ilosäkeet, joista muutamat on painettu eri kirjaan, muutamat sen ajan tieteellisiin sanomalehtiin, mutta joista enin osa, paha kyllä, lienee iäksi päiväksi joutunut hukkaan, alkoivat jo ennen kuin kunink. majesteetti vielä oli tuon mainitun merkillisen vuoden kesäkuun 12 päivänä edes ennättänyt lähteä Tukholmasta — jatkuivat yhä edelleen kuninkaan tultua Ahvenanmeren yli ja hänen kulkiessaan Uudenmaan, Hämeenlinnan, Turun- ja Porinläänin, Pohjanmaan, Länsipohjan, Ångermanlannin, Medelpadin, Helsinglannin, Gestriklannin ja Uplannin kautta, eivätkä lakanneet edes kuninkaan onnellisen Drottningholmaan paluunkaan jälkeen, vaan vuotivat vielä kauan sittenkin yhtä vuolaasti sen ajan kirjallisista mustesäiliöistä. Kas tässä muutamia hauskoja ja kohteliaita näytteitä.
Eräs runoilija vakuuttaa lähdön edellisenä päivänä, että Suomi tuskin kahteen vuosisataan on nähnyt näin harvinaista tapahtumaa, jonka tähden se nyt "ilosta hymyilee", jota vastoin "ymmärrettävä suru" valtaa koko Ruotsinmaan. Toinen vakuuttaa, että
ratki riemuitsee nyt Lohja, Kokemäki, kun rannoillansa väki Sun kättäs suutelee…
Siellä luullaan syntyvän suuren tungoksen. Ilon, joka tällä kertaa "kyynelinä virtailee", sanotaan murtavan kielen kahleet, niin että jokainen