— Kuinka tulitte tänne? — sanoi Ester, vielä vapisten, sillä närkästys rohkaisi hänen mieltään. Hän oli kumminkin nainen, sen miehen pettämä, jolle hän muinoin oli sanansa ja sydämensä antanut, ja nyt ajatteli tämä mies hänestä niin alhaisesti, että hän ottaisi häneltä petetyn onnensa lahjaksi.
— Minä tulin puhuttelemaan isääsi ja sinua, — vastasi kreivi. — Astuessani takakatua puutarhan sivu kuulin tuon harpun äänen ja tuon virren, joka ei koskaan ole mennyt muististani.
— Isäni asuu tuolla kadunpuoleisessa rakennuksessa ja on tavattavissa siellä, jos kreivi tarvitsee vekseliä, — sanoi Ester, tarkoittaen Bertelsköldin ensimmäistä, hänen lapsuutensa aikana tapahtunutta talossa käyntiä, ja nousi lähteäkseen.
Mutta Bertelsköld veti oven kiinni — Ei, — sanoi hän — minä en ole matkustanut maita ja meriä kadottaakseni sinut taas samassa, kun sinut tapasin. Ester — minä tiedän tuottaneeni sinulle paljon murhetta, olen tehnyt väärin, ja sinulla on oikeus puhutella minua kuin muukalaista isäsi talossa. Mutta sinun täytyy kuunnella minua, ja kuultuasi tulet ymmärtämään, etten olekaan niin syyllinen kuin ehkä voit luulla. Voi, monet vuodet on meidän välillämme vallinnut yö ja pimeys ja meren sumu, mutta usko minua, kaikki on taas selviävä ja parhaaksi kääntyvä. Et voi kieltäytyä minua kuulemasta.
Esterin ylpeä veri kuohahti niinkuin hänen nuoruutensa päivinä. Hänen kalpeat kasvonsa tummenivat yht'äkkiä, ja hän sanoi: — En tiedä, mitä hyötyä olisi selityksistä meidän välillämme. Jos herra kreivi on unohtanut olevansa nainut mies, niin en ainakaan minä ole unohtanut olevani kihlattu nainen.
— Eikö mitään muuta! — huudahti kreivi kevyesti — liian kevyesti.
— Keneksi te luulette minua? Ja keneksi on minun teitä luuleminen, herra kreivi? — kysyi Ester äänellä, jossa viha ja tuska taistelivat keskenään.
— Ymmärrä minut oikein! — sanoi Bertelsköld. — Minä pelkäsin sinun jo solmineen lujempia siteitä. Tuo ei voi estää onneamme.
— Minä pyydän teitä, kreivi, antakaa minun mennä, ennenkuin minun täytyy ylenkatsoa miestä, jota minä kerran…
Hän ei jatkanut; se kävi hänelle ylivoimaiseksi.