— Se on minunkin ajatukseni. Jättäkää vain asia minun huostaani, ja minä lupaan, että kaikki on taas korjautuva.
Nämä sanat sanottuaan kiiruhti kreivi Bernhard alas yläkerrasta ja lausui tiuskaisevalla äänellä isänsä kamaripalvelijalle, joka tuli häntä vastaan portailla:
— Mikset ollut toimessasi yöllä, kun kreivitär lähti matkalle?
— Kun kreivitär lähti matkalle? — kysyi palvelija hyvin hämmästyen.
— Onko tapanasi nukkua, nahjus, kun herrasi sinua tarvitsee? Tännehän
tuli sana yöllä, että kreivittären tuota pikaa piti matkustaa
Norrköpingiin; laiva, jonka tuli viedä hänet terveyslähteille
Pyrmontiin, oli lähtöön valmiina.
— Vakuutan armolliselle herra kreiville, etten minä eikä kukaan muukaan palvelijoista ole tiennyt siitä mitään, — vakuutti kamaripalvelija vielä enemmän hämmästyneenä.
— Ja semmoisille lurjusmaisille unikeoille tässä vielä palkkaa maksetaan, — jatkoi kreivi Bernhard yhä vihaisemmaksi tekeytyen. — Hänen armollansa ja minulla ei ollut muita kuin espanjalainen Joséni auttamassa kreivitärtä vaunujen tullessa häntä noutamaan. Mutta jos hänen armonsa on ollut liian leväperäinen teitä kohtaan, olen minä paneva toimeen täällä toisen järjestyksen. Muista se toistaiseksi, hyvä Söderlund, jos haluat pysyä paikassasi, ja sano samat sanat tovereillesi. Missä kreivi Paul on?
— Hän meni ruokasaliin ja kysyi kreivitärtä. Mutta tuoltahan nuori kreivi tuleekin!
Paul tuli samassa juosten portaita ylös, syleili innokkaasti veljeänsä ja huudahti niin ihastuneena kuin voi olla vain kahdeksantoistavuotias, joka juuri on palannut syntymäkotiinsa:
— Tässä olen nyt, Bernhard! Oi, kuinka iloinen olen ollessani taas luonanne! Missä on äitini? Ja kuinka isämme voi, Bernhard?