— Katso, kun on nuori, niin voi olla iloinen, vaikka on tapahtunut, mitä ei ikinä olisi pitänyt tapahtua, — huokasi akka ja itki vielä katkerammin.
— No, mitä sitten on tapahtunut?
— Jumala varjelkoon sen koskaan tulemasta minun suustani. Hän oli niin sydämellisen lempeä ja kaunis katsella; hänenlaistaan emme enää ikinä saa. Mutta me olemme kaikki viheliäisiä ihmisiä. Ei kenkään tiedä aikaansa eikä hetkeänsä, milloin Herra meidät kutsuu.
— Eukkoparka! Onko tyttärenne kuollut? Muistaakseni hän meni manalle jo neljä vuotta sitten.
Vanhus ei virkkanut mitään. Paul huomasi kummastuksekseen kaikkien muiden pujahtaneen pois, ja olevansa kahden kesken eukon kanssa; hänen toverinsakin oli käyttänyt tilaisuutta tutkiakseen muutamia kivien kyljessä kasvavia sammallajeja.
— Mitä tarkoitatte? Ja minkätähden hiipivät kaikki pois, ikäänkuin heillä olisi paha omatunto?
Eukko katseli varovaisesti ympärilleen, ja kun luuli olevansa varma siitä, ettei kukaan häntä kuulisi, nojautui hän nuorukaisen olkapäähän ja kuiskasi hänen korvaansa:
— Kavahtakaa tuota Espanjan mustalaista!
— Josétako? Mitä se merkitsee'
— Se on hän!