Tämän iloisen päivän jälkeen oli sitten kasvitarhantirehtööri Ljung nuoren vaimonsa kanssa muuttanut Turkuun ja siellä perustanut kauniin Suruttoman huolella ja aistilla semmoisella, joka täydellisesti osoitti hallituksen luottamuksen oikeaksi. Sen muistutuksen olisi kuitenkin voinut tehdä, jos olisi tahtonut, että kasvitarhassa oli kukkasia silmän, nenän ja tieteen iloksi enemmän kuin ruokakasveja keittiön ja teollisuuden tarpeeksi. Tämän maailman hyvyyttä oli nuorella pariskunnalla juuri niin paljon kuin he vaatimatonta kotiansa varten tarvitsivat, ja kun kahden tytön ja kahden pojan tultua lisäksi alettiin tarvita ruokaa viljemmälti, ymmärsi kasvitarhantirehtööri kasvattaa sitä useampia kaalinpäitä, sitä enemmän pinaattia, porkkanaa, omenapuita ja karviaismarjapensaita, joista tulot (hallituksen suostumuksella) riittivät säntilleen niin moneen kenkäpariin, niin paljoihin puuroryyneihin ja muuhun semmoiseen kuin perheen enentyminen välttämättömästi vaati. Hammarbyn kanssa oli Suruton alinomaisessa kirjeenvaihdossa, ja silloin kun ei kirjoitettu, vaihdettiin kaikenlaisia harvinaisia kasveja ja kukkia, ja niin kului kymmenen onnellista vuotta, kummallista kyllä ilman vähintäkään murhetta, ellei siksi tahdo lukea semmoisia pieniä vastuksia kuin mikä tänään pikku Roosa Maijalle tapahtui.

— Tiedätkö, mikä päivä tänään on? — kysyi Eriika mieheltään, sitten kun kaikki Roosa Maijan muurahaiset oli hukutettu kylpyammeeseen, ja pieni nykerönenä paistaen kuin täysi kuu yhä edelleen pulikoi vedessä, niin että pärskyi äidin ympärillä.

— Nyt on toukokuun 8. päivä, saamme panna salkoja papulavoihin, — vastasi kasvitarhantirehtööri.

— Papulavoihin? Rakas herra mieheni, minun mielestäni voi panna salkoja papulavoihin, olematta itse mokoma papusalko. Hyi häpeää, oletpa nyt oikea pölkkypää, ja olisipa kuningasvainaja saanut sinusta sopivaa puuainetta sorvataksensa rasioitaan. Koko päivän olen pitänyt erästä muistoa mielessäni, ainoastaan nähdäkseni, kuinka pitkälle puutumisesi ulottuisi, etkä sinä ole sanonut minulle edes sen vertaa kuin: anna minulle muisku!

— Tänäkö päivänä, maltapas hiukan … mutta missä ajatukseni ovatkaan olleet? Nythän on kymmenes hääpäivämme! Kas niin … nyt olen ottanut sen, mihin olin oikeutettu. Jumala olkoon kiitetty näistä kymmenestä vuodesta ja siitä, että hän tänä päivänä ummelleen kymmenen vuotta sitten antoi minulle dicotyledonin, jonka vertaista ei ole Amerikan aarniometsissäkään. Tiedätkö, kerran näin unta. Oli kulunut kaksi kuukautta siitä, kun löysin tuon sormuksen, tiedäthän, ja minä olin juuri saanut stipendin täällä Turussa. Mutta minun ei pitäisi puhua sellaisista asioista tänä päivänä, jolloin meillä on niin paljon syytä iloitaksemme.

— Kerro sinä vain, minä en ole heikkohermoinen, — laski vaimo leikkiään.

— Se olikin vain mielikuvitusta. Unet utuina haihtuvat. Uneksin, että Bertelsköldien kanta-äiti tuli luokseni, sellaisena kuin lapsuudessani usein olen kuullut häntä kuvailtavan, ja sanoi minulle: anna minulle takaisin sormukseni, niin olen antava sinulle kymmenen onnellista vuotta. Minä en tahtonut siihen suostua, ja kun hän ei luopunut vaatimuksestaan, vannoin ja vakuutin minä, ettei minulla sormusta ollutkaan. Silloin lausui hän edelleen: nyt olet vannonut väärin ja sinun täytyy menettää sormus, mutta koska teit sen tietämättäsi unissasi, tahdon kuitenkin antaa sinulle ne kymmenen vuotta. Seuraavana aamuna johtui mieleeni etsiä sormusta, jonka olin pannut peililaatikkooni, mutta se oli poissa, eikä kukaan tiennyt, mihin se oli joutunut. Eikö se ollut ihmeellinen uni?

— Ystäväiseni, tuommoisia unia minä näen ainakin kerran viikossa. Mutta jos olet samaa mieltä kanssani, niin vietämme tätä päivää paistamalla ohukaisia lapsille. Ne ovat kumminkin niitä harvinaisimpia taimia, joita hyvä Jumala näinä kymmenenä vuotena on kasvatellut täällä Suruttomassa.

5. KASVATTIPOIKA.

— No niin, vaan se nyt ei käy ollenkaan laatuun! — vakuutti kasvitarhantirehtöörin rouva Ljung suurella varmuudella, luettuansa miehensä olkapään yli arkkiaatteri Linnén kirjeen. — Lähettää sinut Afrikkaan! Eno on suuri mies, sitä en tahdo kieltää, mutta suuretkin miehet voivat toisinaan kulkea yömyssy päässä.