— Nämä piletit sinä viet heti pormestarien Sebaldtin ja Sundbladin rouville sekä kauppias Larssonin rouvalle. Mutta varo tarkoin antamasta heidän tietää, kuka sinut on lähettänyt. Uskottele heille, että tulit suoraan piispa Forsseniuksen tai jonkun muun myssyjen johtajan luota. Sen jälkeen viet tämän piletin Suurkirkon ensimmäiselle vahtimestarille ja annat hänen tietää, että parooni Höpken tai joku muu hattujen johtajista on sinut lähettänyt. Muista tarkoin, että ensimmäiset kolme pilettiä tulevat myssyiltä, mutta viimeinen hatuilta. Ei haittaa, jos virkat sanasen kuninkaasta vahtimestari Östergrenille; hän on hattu, siis nykyisin kuningasmielinen. Ymmärrätkö?
— Sennor tulee olemaan tyytyväinen.
— Hyvä. Myöskin Svenska Bottenin parooni tulee olemaan tyytyväinen.
20. PORVARINROUVAT.
Voisi suuresti erehtyä, jos luulisi, että siihen aikaan, kun niin tärkeitä asioita oli tekeillä, naiset olisivat olleet välinpitämättömiä miestensä keskusteluista. Päinvastoin he seurasivat puolueiden voittoja ja tappioita miltei yhtä tarkkaavasti kuin päivän näytelmän varsinaisetkin näyttelijät ja varmaankin usein vielä kiihkoisemmasti. Ainakin sanottiin, että moni myssyrouva oli riitaantunut entisen ystävättärensä kanssa, joka oli joutunut naimisiin jonkun hatun kanssa ja päinvastoin taas kerrottiin, että moni armollinen hatutar piikaa pestatessaan tarkoin kuulusteli, oliko kysymyksessäoleva henkilö palvellut oikeauskoisissa taloissa, vai voiko hänen epäillä nielleen huonoja mielipiteitä edellisessä palveluspaikassaan jonkun hänen armonsa myssyttären luona.
Ei ollut juuri tavallista, että maalta kotoisin olevat valtiopäivämiehet toivat rouvansa Tukholmaan, kun nämä monessa suhteessa ehkä olisivat voineet olla haitaksi valtion asioita käsiteltäessä tai vähemmän luotettavia tärkeitä valtiosalaisuuksia säilytettäessä. Mutta näillä valtiopäivillä oli tästä säännöstä tapahtunut monta poikkeusta sekä valtiopäiväin pituuden vuoksi, joka teki eron arveluttavaksi, että varsinkin sen tähden, että oli odotettavissa kaikenlaisia juhlallisuuksia uuden kuninkaan kohta tapahtuvan kruunauksen yhteydessä. On sentähden ymmärrettävää, että pääkaupunkiin oli saapunut tavaton määrä uteliaita valtiopäivärouvia, ja siinä on ehkä myöskin selitys siihen, ettei valtiopäivistä lainkaan tahtonut tulla loppua ja että väittelyt, joita ehkä jo edeltäkäsin oli harjoitettu pienissä puheliaissa perhekerhoissa, nyt kävivät erittäin kiihkeiksi.
Niiden valtiopäivämiesten joukossa, jotka näin jakoivat huolensa isänmaan onnesta puolisojensa kanssa, oli myöskin kauppias Tuomas Larsson, jonka uskollinen emäntä ei ollut päässyt rauhaan, ennenkuin hän edellisenä syksynä oli saanut jättää taloudenhoidon tyttäriensä huostaan ja itse lähteä Tukholmaan, hajoittaakseen siellä talven kuluessa niitä pilviä, joita huolet maan asioista voisivat koota hänen ukkonsa otsalle. Porvarillinen pariskunta asui pienessä talossa Kungsholmassa, josta mies joka aamu soudatti itsensä virran yli tärkeihin toimiinsa, samalla kun hänen vaimonsa seurasi häntä Punaisten puotien luo tai tallusteli omin päinsä jyvätorille ostaakseen päivän ruokatarpeita.
Kun nyt hänen Tuomaansa usein viipyi ulkona suurimman osan päivää eikä aina illallakaan ollut vapaa kerhoista ja kokouksista, tapahtui niin, että aika kävi kunnon "rouva" Larssonille pitkäksi — sillä vanha rehellinen "muorikulta", joka oli välttänyt hänelle Vaasassa, ei enää kelvannut hienostuneessa Tukholmassa — ja silloin hän aina löysi jonkun porvarinrouvan, joka, ollen samassa asemassa, mielellään jaaritteli hetkisen kahden äyrin piparikakun ääressä tai, kun piti hienosti elettämän, arboganrinkeliä pureskellen inkiväärihillon ja sokerijuoman kanssa. Ja kun kunnon porvarinrouvat ensi viattomuudessaan tuskin tiesivät erotusta hattujen ja myssyjen välillä, muodostuivat heidän aamupäiväkokouksensa ensi alussa puolueettomaksi alueeksi, jossa politiikka sai väistyä tärkeämpien, voin ja lihan hintaa, parasta palttinaa, huolimattomimpia piikoja tai edullisinta kunkin läheisyydessä olevaa maustepuotia koskevien kysymysten tieltä.
Tämä ihana aika päättyi kuitenkin talven kuluessa, kun aatelittomat säädyt alkoivat päästä valtaan. Heidän rouvansa saivat nyt joka päivä kuulla niin paljon miestensä, ja siis omastakin merkityksestään valtiossa, että itsekin pian tulivat aivan vakuutetuiksi siitä, että valtakunnan kohtalo riippui heidän arvokkaasta käytöksestään. Porvarinrouvat eivät enää tahtoneet väistyä kenenkään tieltä ja alkoivat ylhäisten tavoin käyttää pitkää triumfanttiröijyä, punakahtaisia kenkiä ja leveitä myssynnauhoja, ja kun he, ajaen vaunupahasissaan niinkuin muutkin, kohtasivat Humlegårdin tiellä jonkun aatelisista armoista kaikessa heidän komeudessaan, oli vaikea sanoa, kumpiko osoitti itsetietoisempaa oman arvon tuntoa tai kumpiko alentuvammin ja suojelevammin toista tervehti. Jos sattui, että porvarinrouvan pysty pää tavallista enemmän kumartui, niin se tapahtui vain piispan rouvan edessä, jolla oli kunnia olla aateliton, tai puhemiehen rouvan, pormestarinna Sebaldtin edessä, joka oli pieni ja palleroinen pikkukaupungin kuningatar ja verrattoman itseensätyytyväisesti esiintyi koko säädyn puolesta semmoisissa tilaisuuksissa.
Nyt istui hyväluontoinen ja pohjaltaan siivo, mutta uudesta merkityksestään mahtava Larssonin rouva eräänä yksinäisenä lauantai-iltapäivänä rinkelinsä ja sokerijuomansa ääressä, kiintyneenä hartaaseen keskusteluun erään hyvän ystävän kanssa siitä, mitenkä neuvoskunnan odotettu viraltapano mahdollisesti vaikuttaisi norrlanninpalttinoihin ja tanskannisujauhoihin, kun hänelle jätettiin ruusunpunaiselle paperille kirjoitettu kirje, jonka palvelustytön puheen mukaan oli tuonut pappissäädyn puhemiehen, piispa Forsseniuksen kamaripalvelija. Kummastellen, mitä tällä myssypuolueen korkeasti kunnioitetulla johtajalla oli hänelle kirjoittamista, avasi Larssonin rouva hyvälle hajahtavan kirjeen ja luki: