"Kunnioitettu ja Hyvinarvoisa Rouva!
"Kun Rouvani huomenna epäilemättä ei absenteeraa Suurkirkosta profiteeratakseen rovasti Wijkmanin edifiantista saarnasta, olisi isänmaan conditioneille ja aatelittomain säätyjen reputationille erittäin encourageraavaa, jos arvokas Rouva ynnä Pormestari Sebaldtin rouva sekä moniaat muut Porvarissäädyn precieusit rouvat tahtoisivat olla niin gratieusit, etteivät placeeraisi itseään Säädyn tavallisiin penkkeihin, vaan Valtion Neuvoskunnan jäsenten rouvain penkkiin, joka on sitä varten disponible, ja joka, niinkuin toivotaan, kohta luovutetaan kunnioitettujen Rouvain ja heidän hyvin arvokkaiden vertaistensa continuerliseen dispositioniin".
Piste eikä mitään allekirjoitusta. Rouva Larsson luki ja luki uudelleen tämän erittäin huvittavan kirjeen, mutta ei voinut oikein ymmärtää sen sisältöä noiden monien ja koreiden ranskankielisten sanojen vuoksi. Sen hän kyllä oivalsi, että siinä oli kuin jotakin valtiollisen inkiväärin makua, samoin kuin senkin, että porvarinrouvat täst'edes pääsisivät neuvoksien arvoon, mikä oli tavallaan kuin sokeria pohjalla ja mikä ei suinkaan tuntunut hänestä mahdottomalta. Mutta kun hänen Tuomaansa oli poissa, ja niin tärkeä asia vaati perinpohjaista keskustelua, katsoi eukko parhaaksi pukeutua kaikkein koreimpaan pyhämyssyynsä ja lähteä pormestari Sebaldtin rouvan luo pyytämään hyviä neuvoja.
Sinne saavuttuaan hän tapasi pormestari Sundbladin ja pormestari Haeggströmin rouvat aivan samalla asialla. Kun sitten rouvat suuresti kursaillen olivat asettuneet istumaan, kävi ilmi, että puhemiehen rouva oli saanut muutoin aivan samanlaiset kutsut, paitsi että lopussa oli ollut viekas valtiorouvain penkkilisäys, että "jos Kunnioitettu Rouva dependeeraisi Hyvinarvoisan Pormestarin consentementistä, tahdotaan täten ainoastaan suurimmassa confidencessä esiintuoda se obligeanti propos, että Kunnioitettu Rouva ja muut suurimmasti precieusit Säätyrouvat tulisivat animeeratuiksi occupeeraamaan sen arvon ja paikan kirkossa, joka oikeuden mukaan on heille cedeerettava".
Oli siinä nyt ajattelemista! Mahtava puhemiehen rouva oli hyvin innostunut siihen loistavaan aatteeseen, että saisi istahtaa neuvoksettarien penkkiin eikä katsonut ollenkaan tarvitsevansa siinä asiassa kysyä herransa ja miehensä suostumusta. — Sebaldtini, — virkkoi hän hyvin suurella arvokkuudella, joka oli olevinaan ranskalaista, mutta joka sentään sattui olemaan smoolantilaista, — mieheni tosin on henkilö, joka nykyjään voi embrasseerata yhden neuvoskunnan jäsenen kumpaankin saappaansa kaulukseen, ja koko maailma tietää, että hänestä pian tulee oikeusosaston kansleri, mutta sillä ei ole sanottu, että hänen tulee olla talossaan mikään Kristoffer Tyranni ja kieltää puolisoltaan pientä viatonta amusementiä. Aikovatko rouvat persvadeerata miestensä protectionia promeneeratakseen kirkkoon ja placeeratakseen itsensä sille paikalle, mille heitä conventioneeraa?
— Olisin tahtonut kysyä, mitä Tuomas sanoo, mutta hän ei ollut kotona, — virkkoi rouva Larsson sävyisästi.
— Mieheni on aina samaa mieltä kuin minäkin — virkkoi rouva Sundblad nakaten tulipunaisella nauharuusulla koristettua niskaansa.
— Ja minun mieheni, — virkkoi pormestari Haeggströmin rouva, — kysyy minulta aina neuvoa valtion asioissa. Eilen juuri neuvottelimme kuninkaanvakuutuksen sanamuodosta.
— Koska niin on, — lausui taas puhemiehen rouva niin juhlallisesti kuin olisi sanellut sanojaan pöytäkirjaan pantavaksi, — niin ei kukaan meidän miehistämme tahtone konstrueerata meidän vapauksiamme ja oikeuksiamme. Mutta ettei dependeerattaisi heidän consentementistään (sanat lausuttiin hyvin ranskalaisittain) olisi ehkä execrabelia olla invenieeraamatta miehiämme asiaan, joka ei heihin koske; vai mitä rouvat ajattelevat?
Rouva Larsson lausui muutamia epäilyksiä, mutta enemmistö yhtyi puhemiehen rouvan mielipiteeseen.