— Ei, ei, ei, sanon minä. Häntä ei millään ehdolla oteta vastaan. Hän on kiittämätön…
— Mutta jos hän katuu?… Jos hän ampuu itsensä kuoliaaksi? Hän voi tehdä vaikka mitä … ja hän on kaunis silloin, kun hän on raju, — jatkoi Babette, johon kauniit miehet vaikuttivat yhtä paljon kuin kauniit kultarahat.
— Mene, minä tahdon olla yksin!
Babette meni. — Sieltäpäinkö nyt tuuli puhaltaa? — mutisi hän mennessään. — No, pieni riita silloin tällöin tuottaa vain vaihtelua. Mutta olenpa talonpoikaispiika, ellen saa vastakäskyä tunnin kuluessa… Nyt jo? Vai niin.
Kello soi.
— Babette, ottiko kreivi vaununi?
— Otti, teidän armonne. Hän oli tosiaankin siksi hävytön.
— Minä hänelle ne tarjosin. Hän tulee varmaan takaisin, mutta sinä voit sanoa hänelle, että juuri läksin ratsastamaan.
— Ja jos hän tulee illalla?
— Niin en ole kotona.