Kreivi Bernhard haki käsiinsä joitakin vanhoja ja kellastuneita muistiinpanoja ja vertaili niitä juuri äsken tulleeseen kirjeeseen. Melkein kamala ilme vaihteli hänen kasvoillaan vuorotellen hänen tavallisen ivahymynsä kanssa, joka nyt miltei alinomaa asui hänen huulillaan.
— En tosiaankaan tiedä, — jatkoi hän, — oliko isäni setä, kreivi Torsten Bertelsköld, niin hienon kavala valtiomies kuin hän on olevinaan näissä salaisissa muistiinpanoissaan; mutta se ainakin on varmaa, että hän oli taikauskonsa ja vilkkaan mielikuvituksensa uhri. Millä naurettavalla taikauskoisuudella hän puhuukaan tuosta sormuksesta, jonka avulla hän luuli saavuttavansa kaiken maallisen onnen, kunnian ja vallan! Ja mitä vaivaa hän onkaan nähnyt sepittäessään kaikista noista ihmeistä tuota legendaa, joka voisi olla kunniaksi kapusiinimunkinkin kekseliäisyydelle. Muistiinpanot päättyvät himmeällä viittauksella toiveista niin rohkeista, että pienet ministeritoiveeni niihin verraten ovat kuin koulupojan korttirakennukset. Mutta kas täällä laidassa on muistiinpano toisen käden tekemä: "menetetty väärän valan takia Flintan leskelle…" Flinta? Luultavasti sama piikivi,[17] joka sai emintimäni säkenöimään; olipa hyvä, että muistin tuon vanhan noidan…
— Enkä kuitenkaan voi kieltää, — jatkoi kreivi vähän mietittyään, — että rakkaan isosetäni legenda on minussa herättänyt jonkinmoista uteliaisuutta. Olisipa par curiosité aika hauskaa omistaa pieni osa monopolia siihen kauppatavaraan, joka käy parhaiten kaupaksi. Mikä naurettava päähänpisto tutkituttaa tuon vanhan kuparipalasen vaiheita! Ystävämme Ljung näkyy olleen sen viimeinen omistaja. Tässä hän minulle kirjoittaa, että sormus on häneltä varastettu kaksikymmentä vuotta sitten. Hän on minun pyynnöstäni turhaan kuuluttanut sitä kirkoissa perheaarteena ja neuvoo minua olemaan huolimatta mitään tuosta vanhasta taikauskosta, joka vain on tehnyt ihmisiä hulluiksi. Neuvoskunta on epäilemättä hyvin älykäs, mutta … eikö täällä ole yhtään onnen tiettyä suosikkia, jolta voisin vaatia laillisen perintöni? Neljännestä yli yhdeksän. Onpa aika suorittaa asia numero viisi.
Kreivi Bernhard otti esille pari kullattua pistoolia, joita Espanjan kuninkaan vaakuna koristi, tarkasteli niitä huolellisesti, muutti uutta piitä lukkoihin, pisti ne pitkän, nahkakauluksisen päällystakkinsa taskuun, astui odottaviin vaunuihinsa ja käski kuskin ajaan Solnaan.
Luoteiseen päin Tukholmasta, siinä hiljaisessa maaseudussa, jossa nyt Choraeus lepää lähellä vanhankirkon muuria ja jonne harvoin kaiku kaupungin hälinästä tunkee, oli kevätaurinko jo sulattanut lumen, ja ensimmäiset leivoset visertelivät korkealla sinisessä avaruudessa. Länteenpäin kirkosta oli pieni männikkö ja sen vieressä talonpoikaistalo, jonne kunnon tukholmalaiset kesäisin tulivat lapsineen ja joukkoineen syömään viilipyttyä tai makeita, virvoittavia mansikoita; mutta nyt kelirikon aikana oli seutu niin alakuloisen näköinen, että tuskin sopivampaa paikkaa voi valita senkaltaisille asioille kuin "numero viisi", jotka olivat aatelin jokapäiväistä ajanviettoa, mutta joihin ylhäisaatelinen kreivi Bertelsköld näkyi niin vähän huomiota kiinnittävän.
Molemmat taistelevat tulivat paikalle kellon juuri kymmentä lyödessä, parooni Sprengtporten avustajansa kapteeni Wagenfeltin seuraamana. Ei leivojen liverrys, ei iloinen päivänpaiste eikä luonnon kevättunnelma näyttänyt tekevän näihin herroihin vähintäkään vaikutusta. He tervehtivät toisiaan kohteliaasti, mutta kylmäkiskoisesti, ja paikka mitattiin männikön juureen, sata askelta talonpoikaistalosta, jonka asukkaat olivat niin tottuneet tämmöisiin vieraisiin, että heitä tuskin sivumennenkään silmäilivät.
Neljäs henkilö kuitenkin vielä puuttui. Bertelsköldin avustaja, auditööri Hägerflycht, joka oli luvannut saapua määrätyllä ajalla, viipyi vielä.
Herrat kävivät kärsimättömiksi. — Avustajanne, herra kreivi, näkyy unohtuneen eineelle, — virkkoi Sprengtporten.
— Hän luultavasti tarkistaa neuvoskunnan viraltapanopöytäkirjaa, — vastasi Bertelsköld, viitaten pisteliäästi heidän riitansa aiheeseen. — Se ei estä meitä suorittamasta asiaa, jos kapteeni Wagenfelt tahtoo olla hyvä ja auttaa meitä molempia.
— Ei, herra kreivi, sellaista kohteliaisuutta en voi ottaa vastaan, — vastasi vastustaja. — Sallitteko minun tarjota lasillisen madeiraa odottaessamme? — Ja hän otti taskustaan matkapullon, jonka ruuvitulppaa sopi käyttää pikarina.