— Muori korjaa elukoita ja muita ihmisiä, — virkkoi ukko yhtä arvokkaasti kuin collegium medicum silloin, kun se antaa todistuksen jollekin kamarijääkärille tai saippuankeittäjälle. — Herra voi nyt mennä kaupunkiin joksikin tunniksi, jos tahtoo; kyllä muori vastaa siitä, että henki pojassa pysyy.
30. TOINENKIN KADONNUT.
Markiisitar Egmontin mielestä kului aika hirmuisen hitaasti. Kerta toisensa perästä hän soitti Babettea tiedustellakseen, oliko kukaan käynyt häntä kysymässä, oliko vaunut lähetetty takaisin, odottiko sanansaattaja alhaalla eteisessä ja tuhansia muita asioita, joilla malttamattomat ja ikävöivät ihmiset tavallisesti kiusaavat itseään ja muita. Babetten kunniaksi täytyy myöntää, että hän jotensakin taitavasti osasi vaihdella yksitoikkoisia vastauksia. Kerran hän sanoi: — Ei, madame! — Toisen kerran: — Oh, kyllä kai! — Sitten taas: — Kukahan se olisi ollut? — ja niskannakkaus säesti eri sanoja eri tavalla.
— Babette! — virkkoi markiisitar vihdoinkin; — minusta tuntuu kuin olisin kuullut vaunujen tulevan.
Babette meni ja palasi kertoen, että nuori kreivi oli lähettänyt vaunut takaisin Solnasta.
— Mene ja kysy kuskilta, ketä hän tapasi Solnassa.
— Rohkenin tiedustella sitä jo omasta puolestani, — vastasi Babette ilkamoisesti, — ja Andersson luulee tunteneensa eversti Sprengtportenin, mutta kahta muuta herraa hän ei tuntenut. He lienevät huvitelleet maaliinammunnalla.
— Käske Anderssonin taas valjastaa hevoset; minä tahdon heti lähteä ajelemaan; — sanoi markiisitar kalveten. Hän ymmärsi nyt kaikki ja hän vapisi ajatellessaan, miten taitava ampuja parooni Sprengtporten oli.
— Hevoset ovat väsyneet, madame!
— Anna sitten satuloida arapialaiseni.