Iltamyrskyjä:
1. Falkbyssä Itä-Göötanmaalla 2. Kreivitär Ester 3. Bertelsköldin perhe vuonna 1771 4. Äitipuoli ja pojintima 5. Salama leimahtaa 6. Ero 7. Paimentytön laulu 8. Isänmaa huutokaupalla myytävänä 9. Suurin tarjous 10. Kustaa III:n puheilla 11. Paul Bertelsköldin kotiintulo 12. Vaarallinen kysymys 13. Selittämättömiä arvoituksia 14. Läheneviä myrskyjä 15. Jäänhalkeama 16. Myrsky puhkeaa raivoamaan 17. Vanha tarina kahdesta veljestä 18. "Svenska Botten" 19. Vehkeilijä vehkeilijää vastaan 20. Porvarinrouvat 21. Valtiorouvain penkki 22. Markiisitar Egmont 23. Rynnäköllä sydäntä valloittamassa 24. Viha ja rakkaus 25. Kuningas Kustaa III 26. Kirjeitä ja varoituksia 27. Juonia ja hämähäkinverkkoja 28. Asia numero viisi 29. Asian "numero viisi" loppu 30. Toinenkin kadonnut 31. "Aviisit" ja niiden yleisö 32. Hämähäkki verkossaan
Aamun valkeneminen:
1. Mammonan orja 2. Tähtien asema 14 p:nä tammikuuta 3. Brunnsvikin metsästäjämajassa 4. Iankaikkisuuden partaalla 5. Vanha ja uusi ihminen 6. Taistelu ihmissydämestä 7. Kahden naisen rakkaus 8. Kiusaaja erämaassa 9. Ensimmäinen koettelemus 10. Salavehkeilijä ja yksityissihteeri 11. Suuri näyttelijä 12. Eläintarhan juhla 13. Viisaiden kuningas hullujen joukossa 14. Toinen koettelemus 15. 18. p:nä elokuuta 16. Punamyssytonttu 17. 19. p:nä elokuuta 18. Riemuhuutojen kaikuessa 19. Hänen nimensä 20. Kolmas koettelemus 21. Flintan tuvan luona 22. Ihana ilta 23. Valtakunnan aamu 24. Aamun valkeneminen Falkbyssä
Viiteselitykset.
VÄLSKÄRIN KOLMASTOISTA KERTOMUS.
VAPAA-AJATTELIJA.
Vielä kerran pyydän ystävällistä lukijaa viettämään iltansa tuossa tutussa ullakkokamarissa, jossa kaikki on entisellään, paitsi että seinät ja ikkunat ovat vähän rappeutuneet, niin että kolea marraskuun myrsky, enemmän kuin luvallista olisi, vinkuu sisään rei'istä ja toisinaan saa välskärin ruostuneen luotipyssyn helähtelemään seinää vasten ja hänen täytetyt lintunsa räpyttelemään siipiään. Valkean ympärillä, joka palaa suuressa avoimessa takassa, istuvat taas nuo vanhat ystävät muuttumattomina, kulumattomina ja ajan hampaan koskemattomina, niinkuin näyttää. Jos tarkastelee heitä tarkemmin, huomaa ehkä, että välskärin harmaat hiukset ovat alkaneet vaaleta, että vanhan isoäidin pehmoiset kädet ovat muuttuneet entistä ryppyisemmiksi, että oppineen koulumestarin mustapintainen hahmo yhä enemmän muistuttaa kuivettunutta varpua sekä että sotainen postimestari, punaisine viiksineen ja kankeissa jaloissaan olevine tuhannen tulimmaisine kiusauksineen yhä enemmän on muuttunut erään jönköpinkiläisen puupiirroksen näköiseksi, joka kuvaa Portugalin don Miguelia hänen tullessaan Lissaboniin. Mutta jospa ei voikaan epäillä, että välskäri vanhassa matka-apteekissaan säilyttäisi pullon tuota kallista elämän nestettä, joka antaa ikuisen nuoruuden, niin tapaamme täällä sen sijaan muutamia niistä aineista, joiden sanotaan pidentävän elämää, nimittäin hyviä omatuntoja, kuuntelevia korvia, myötätuntoisia sydämiä, osaansa tyytyväisyyttä, iloista pilaa silloin, kun sopii, tai sellaista suuttumusta, joka virkistää elinvoimia, mutta enin kaikesta noita vanhoja tapoja ja tottumuksia, hyviä tai pahoja, jotka järkähtämättä käyvät määrättyä kulkuansa niinkuin kellon viisari, myötä- tai vastapäivään.
Heidän seurassaan istuu ystävämme Anna Sofia yhtä nuorena, yhtä iloisena, yhtä varmana myötätuntoisuuden ja vastenmielisyyden osoittamisessaan kuin ennenkin ja yhtä hartaasti puuhaten mielityötänsä, morsiusvaatteidensa ompelemista. Hänen takanaan nähdään eräs seuraan vasta liittynyt henkilö, Abiel Halm, joka äsken ylioppilaaksi päästyään on saanut apulaisopettajan viran maisteri Svenoniukselta. Tämän käsivarsi on vihdoinkin väsynyt poikia selkään antamaan ja hän on sentähden tässä tärkeässä tehtävässä suostunut käyttämään nuoremman apulaisen myötävaikutusta. Jos lisään, että Abiel Halm, jonka aika ei vielä ollut tullut nimittää itseänsä Olkiseksi,[1] on harteva, vaaleatukkainen, kahdeksantoistavuotias maailmanmullistaja, jonka ylpeä omanarvontunto useinkin joutuu riitaan sen kunnioituksen kanssa, jota hän on velkapää osoittamaan koulumestarin korkeammalle opille, sekä että hän silloin tällöin heittää Anna Sofiaan ihastuneita silmäyksiä, joihin ei kuitenkaan vastata, niin olen kertonut melkein kaiken, mitä lukijan toistaiseksi tarvitsee tietää tästä toivehikkaasta nuorukaisesta. Jakkaroilla hänen takanansa sipisee ja supisee neljän tahi viiden hengen suuruinen parvi lukijalle vanhastaan tuttuja nuorempia kansalaisia, joista Kaarle XII:n ihailija Jonathan sekä pieni, vilkassilmäinen Liisa Kreeta-niminen pyryharakka ovat kasvaneet tuuman verran pitemmiksi siitä kuin viimeksi kuulimme heidän ullakkokamarissa mellastavan.
Välskäri oli juuri kutonut uuden verkon ensimmäiset silmät kuluneelle kalvoimelle ja kysynyt, tapansa mukaan puoleksi ivallisesti, puoleksi suopeasti hymyillen, mitä hänen kuulijansa ajattelivat kuningas Aadolf Fredrikistä.