— Tekö olette poikaani hoitanut? — kysyi hän.

Muori nyökäytti päätään mitään virkkamatta, huivi silmille vedettynä.

— Kiitän teitä, — sanoi kreivi. — Hoitakaa häntä edelleenkin ja voitte olla varma siitä, että olen vaivanne palkitseva. Ottakaa aluksi tämä todistukseksi siitä.

Painaessaan kultarahan naisen käteen tunsi hän sen vapisevan.

— Olette paljon valvonut, teidän tulee vähän levähtää, — jatkoi kreivi ystävällisesti ja poistui sen enemmän sitä asiaa ajattelematta.

— Voi! — ajatteli hän, jota ei oltu tunnettu, — jos hän olisi seisonut minun edessäni kuinka hyvin naamioituna tahansa, ja minä olisin painanut hänen kättänsä ja tuntenut sen vapisevan — minä olisin heti hänet tuntenut!

Useita päiviä kului. — Kreivi Bernhardin voimat lisääntyivät ja aika alkoi käydä hänelle pitkäksi.

— Hankkikaa minulle jokin ranskalainen romaani! — virkkoi hän hoitajalleen käskevällä äänellä.

Tämä meni ja toi palatessaan kirjan, mutta se ei ollut ranskalainen romaani, se oli Tuomas Kempiläinen. Ja hän istui lukemaan ääneen tuomaansa kirjaa.

— Mitä? — kysyi haavoittunut vihastuneena. — Uskallatteko ilvehtiä kanssani?