Paul neuvoi hänelle portaat ja otti heti sen jälkeen hänet vastaan kamarissaan.
— Mitä minusta ajattelette? — kysyi markiisitar vaipuen väsyneenä yksinkertaiselle puutuolille.
— Madame…
— Niin, te kankeine tapoinenne ja ennakkoluuloinenne, mitä ajattelette henkilöstä, joka tähän aikaan ja tällä tavalla tunkeutuu luoksenne?
— Olen siitä kiitollinen, — vastasi Paul viattomasti.
— Oi, rukoilen teitä, ymmärtäkää minut oikein! Olkaa siitä vakuutettu, että ainoastaan mitä tärkeimmät syyt voivat… Mutta se on samantekevä. Ette ole muiden sydämettömien miesten tapainen. Olette ainoa, jolle voin puhua täydellä luottamuksella. Teidän pelastettu henkenne on taaskin vaarassa, herrani!
— Oh, madame, haavani on jo mennyt umpeen.
— Ymmärtäkää minua oikein. Palkkasin kolmekymmentä poliisin parhaista nuuskijoista teitä hakemaan, ja he johtivat minut harhaan Upsalaan. Minä matkustin sinne.
— Minun vuokseni!
— Tahdoin nähdä kuuluisan Linnén. Kun tulin takaisin, sain tietää, että veljenne espanjalainen kamaripalvelija tunsi olinpaikkanne ja oli puhunut teistä uhkaavasti. Annoin vielä tutkia häntä ja tunti sitten kuulin, että hän joka yö asestettuna väijyi teitä Brunnsvikin puistossa tappaakseen teidät. Ei saanut menettää hetkeäkään. Lähetin väkeä vartioimaan puistoa ja kiiruhdin itse ilmoittamaan teille vaarasta. Veljenne vaino on menettänyt yhden uhrinsa ja tähtää nyt toiseen.