— No hyvä, oletko nyt tyytyväinen koetukseesi? Tunnetko nyt huojennusta sydämessäsi?
— Melkeinpä luulen niin. En kelpaa kaivelemaan ongelmia akatemian kollegioissa, enkä kastelemaan kukkia Suruttomassa.
— Ryhdy sitten johonkin, joka on enemmän mieleesi. Suorita kandidaattitutkintosi. Se käy kuin karkeloiden.
— Entä sitten? Tulenko siitä sen paremmaksi? Sehän käy kaikki kuin nuottien mukaan, niinkuin mikäkin ulkoläksy. Eihän minulla ole lupa ajatella muuta kuin mitä nuo korkeastioppineet herrat itse ajattelevat, ja se saattaa minut raivoon. Minä olen vapaa henki. Tahdon ajatella vapaasti.
— Poika — olet lukenut Rousseauta!
— Olen lukenut Émilen — vastasi Paul, punastuen vasten tahtoansa.
— Vai niin; kyllä ymmärrän. Se kirja on vartavasten sinunlaisiasi huimapäitä varten. Koreaa, mutta järjetöntä. Rousseau on mielipuoli, ja sinä olet jo hyvällä alulla sellaiseksi tullaksesi. Sadan vuoden perästä nauretaan sellaisille hullutuksille.
— Sadan vuoden perästä on Rousseau uudistanut maailman! — huudahti
Paul hehkuvin silmin.
— No, jos sellaisella ihastuksella olet lukenut Rousseaun Émilen, niin on sinun häneltä täytynyt oppia rakastamaan luontoa. Siinä löydät lääkkeen pahoille unelmillesi. Tutki luontoa, mutta tutki siinä olevaa elämää äläkä kuolemaa. Tutki ja kokeile. Ota vaari vähimmästä, tullaksesi vähitellen suurempaan ja suurimpaan. Etsi kokonaisuuden lakeja, niin löydät ehkä vihdoin niissä Jumalan.
— Olen löytävä vapauden! Olen paljastava sen, mikä salassa on. Olen vapauttava sen, mikä vangittu on. Olen pääsevä sen salaisuuden perille, jota kauan on aavistettu, mutta ei ikinä löydetty. Olen palauttava luonnon ihmiskuntaan ja ihmiskunnan luontoon.