— Muistatteko, mitä minulle lupasitte? Kun olen teoin enkä vain sanoin todistanut, etten enää ole sama kuin ennen, silloin lupasitte paljastaa kasvonne. Katsotteko minun nyt täyttäneeni ne ehdot, jotka minulle määräsitte?
— Olette hyvällä alulla, — kuiskasi vanha nainen.
— On siis teidän vallassanne täyttää minulle antamanne lupaus.
Ainoastaan kirjoituspöydällä oleva yksinäinen lamppu valaisi heikosti huonetta, sillä Bernhardin silmä ei vielä sietänyt voimakkaampaa valoa. Östanlidin muori astui esiin ja nosti pois huivin, joka peitti hänen päänsä. Paul vapisi, sillä hän tunsi puvun; Bernhardin paha omatunto puistatti häntä, ja vanha kreivi katseli tätä kohtausta äänettömästi kummastellen.
Mutta kun päähine oli poissa, näkivät kaikki sen alla kahdeksankymmenvuotiaan vaimon, jonka hiukset olivat lumivalkeat, otsa ryppyinen, kasvot lakastuneet ja silmät maahan luodut.
Pettymys valtasi kaikkien mielen, ja herännyt toivo oli muuttunut alakuloisuudeksi. — Olin hullu, kun luulin saavani nähdä hänet! En ole sitä ansainnut! — huudahti Bernhard Bertelsköld. — Mutta kuka lienettekin, tuntematon, salaperäinen olento, niin olen teille ikuisesti kiitollinen ja ihailen teitä koko elinaikani!
Kahdeksankymmenvuotias ei vastannut. Hän peitti pian taas kasvonsa ja riensi ulos itsesoimauksen orjantappuran oka sydämessään. — Mitä olen tehnyt? — huokasi hän. — Jumalani, anna minulle anteeksi, sillä tein ehkä väärin; salainen ääni minussa sen selvästi sanoo. Tiedät, Jumalani, että olen sen hyvässä tarkoituksessa tehnyt, sillä Bernhard seisoo vielä epäröiden valtakuntasi portilla. Mutta olen kuitenkin pettänyt rakkahimpani … oi, se oli kauhea hetki! En ole syntynyt pettämään…
10. SALAVEHKEILIJÄ JA YKSITYISSIHTEERI.
— Asia edistyy, teidän majesteettinne, asia edistyy! — sanoi eversti Jaakko Maunu Sprengtporten eräänä iltana toukokuun keskipalkoilla, kun hänellä oli salainen keskustelu kuninkaan kanssa. — Veljeni matkustaa näinä päivinä meritse Suomeen valmistaakseen keikausta ja vähän myöhemmin seuraan minä jäljessä. Viaporin linnaväen upseerit ovat suurimmaksi osaksi hattuja, siis tyytymättömiä ja valmiita mihin muutokseen tahansa. Luulen heidän avullaan voivani saada vartioväen kapinaan, ja kun asia kerran on alulla, toivon voivani vastata myöskin Porvoon keveästä ratsuväestä.
— Onko niin helppoa saada suomalaiset kapinaan? — kysyi kuningas. — Olen kuullut sanottavan, että se kansa on itsepäinen kaikessa, jopa uskollisuudessaankin.