— Mitä se merkitsee? Unohdatko, että olen täällä isäsi sijassa?
— Isälleni vastaisin samoin kuin nytkin.
— Uppiniskainen poika. Siis täytyy meidän välillemme vielä jäädä yksi hämärä kohta. Mutta sitä en aio sallia. Niin kauan kuin olen sinusta vastuunalainen, ei välillämme saa olla mitään hämärää. Annan sinulle mietintäaikaa huomenillaksi. Hyvää yötä!
Ja Paul meni syvissä ajatuksissa ylös ullakkokamariinsa, josta oli mitä ihanin näköala merelle päin. Siellä hän istahti avoimen ikkunan ääreen ja katseli viileätä seutua ja sen keväistä vihreyttä. Kummallisia tunteita, kummallisia kysymyksiä liikkui nuorukaisen haaveksivassa mielessä.
— Mitä on elämä?
— Mitä on luonto?
— Mitä on henki?
— Mitä olen minä?
Hän ei saanut mitään vastausta? Koneenomaisesti otti hän käteensä kirjan, joka oli avoinna ikkunalaudalla. Se oli Arndtin "Paratiisin yrttitarha", — arvatenkin hurskaan Cecilian siihen asettama hienotunteiseksi viittaukseksi hänen ystävyydestään.
— Oh, tuommoista! — huudahti nuorukainen ja paiskasi kiivaasti avonaisen kirjan kiinni.