— Teidän majesteettinne suvaitkoon suoda anteeksi rohkeuteni, — virkkoi markiisitar niin välinpitämättömästi kuin olisi astunut kadetin varpaille. — En tule suotta, minulla on siihen hyvin tärkeitä syitä.
— Käyntinne, madame, on jo semmoisenaankin tärkeä syy, — vastasi kuningas kohteliaasti hymyillen, vaikka äänessä olikin kätkettynä tyytymättömyyden kärki, sillä hän oli erittäin arka kuninkaallisesta arvostaan. — Onko sitäpaitsi jotakin, joka on suonut minulle ilon saada nähdä teidät?
Markiisitar niiasi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja vastasi pelkäämättä:
— Ei mitään muuta kuin Venäjän sodanjulistus.
— Kuinka! — huudahti kuningas vasten tahtoaan kavahtaen, sillä ilma oli täynnä kummallisia huhuja, ja korkeimman ylimystön naiset olivat siihen aikaan politiikan parhaimmat ilmapuntarit.
— Venäjän, Englannin, Ranskan…
— Silloin voin olla levollinen.
— Sanalla sanoen: koko Euroopan. Ollaan erittäin kiukustuneita teidän majesteettiinne. Väitetään teidän majesteettinne tahtovan muuttaa valoisan kevään talveksi, vetäytymällä pois maailmasta ja rupeamalla taas uudelleen erakoksi Chaussée d'Antinin varrelle. Kahdeksan päivää ilman vastaanottoa hovissa — maailman loppu on käsissä! Tuskin kurjaa paraatiakaan, eikä mitään huvimatkaa Drottningholmaan tai Ulriksdaliin: — uskallanpa sanoa sitä täydelliseksi auringonpimennykseksi! Ministerit napisevat, runoilijat kietovat kantelensa suruverhoon, koko Ruotsi on epätoivoissaan. Mitä minun sukupuoleeni tulee, niin sillä on kunnia kulkea kapinoitsijain etupäässä lähestyvän vallankumouksen aikana.
— Sukupuolenne, madame, ei vältä ansaittua rangaistustaan, ja te itse saatte aluksi suorittaa Calypson osan tulevissa iltahuveissa, edellyttäen kuitenkin, että tyydytte siihen Telemakhokseen, jonka olen teille aikonut.
— Kuka hän on, jos uskallan kysyä?