— Kiinnittäisimme hänet kultaketjuihin, se on minunkin ajatukseni. Mutta tämä asia on antanut minulle paljon päänvaivaa. Jos lähetämme serafiimiketjun naiselle, — joka on tavatonta, vaikkei se tapahdukaan nyt ensi kertaa — niin seuraa kysymys: kuinka hänen tsaarillinen majesteettinsa kantaa tähteämme! Pitääkö hän sitä ritarikunnan puvun kanssa vai ilman sitä, mitä arvelette? Kantaako hän ketjua paljaalla kaulallaan vai olkapäillä ja kureliivin päällä? Eikö olisi syytä kysyä neuvoston mieltä näin tärkeässä asiassa. Olisi valtion arvoa loukkaavaa, jos meidän ensimmäistä ritarimerkkiämme kannettaisiin huolimattomasti.
— Teidän majesteettinne on aivan oikeassa, se on varsin tärkeä kysymys, — virkkoi parooni Düben hyvin totisena, mutta itsekseen hymyillen kuninkaalle, joka lapsellisesti haaveili tuommoisia asioita silloin, kun hänen kruunuansa tavoiteltiin.
— N'est ce pas? — jatkoi kuningas hyvin vilkkaasti.
— Meidän tulee hankkia tarkat tiedot sukkanauhatähdistön ja kultaisen taljan ritarikunnan säännöistä. En voi ymmärtää, miksi ei keisarinna voisi sovittaa pukuaan ritarikunnan puvun mukaan, varsinkin jos me lähettäisimme kaavakuvan väreineen. Hänen majesteettinsa saisi silloin tilaisuuden nähdä näytteen meidän erinomaisesta aististamme.
— No, Jumalalle kiitos, tuo ei ole vaarallinen! — ajatteli kanslianpresidentti, ja poistui hetken kuluttua esitettyään kuninkaalle näön vuoksi muutamia nimitysasioita.
Hänen mentyään antoi kuningas käskyn, ettei ketään olisi päästettävä hänen puheilleen. Hän heittäysi vielä enemmän väsyneenä sohvaan, hänen ulkomuotonsa eloisuus raukeni ja hän vaipui synkkänä miettimään onnetonta asemaansa.
— Se voi maksaa verta, paljon verta! — kuiskasi hän, ja hänen hellä sydämensä vapisi seurauksia ajatellessa.
— Mutta minun täytyy päästä puheille, minulla on hyvin tärkeitä asioita ilmoitettavana! — kuului pirteä naisääni eteisestä, ja kuningas tunsi markiisitar Egmontin äänen.
— Markiisitar saa tulla sisään, — sanoi kuningas hämillään olevalle kamaripalvelijalle.
Ja katso, kun rakastettava ranskatar tanssi sisään niin keveästi ja veitikkamaisesti kuin olisi hän ollut täällä kuin kotonaan, tapasi hän, samoin kuin presidenttikin, kuninkaan, joka loisti nuoruuden viehätystä: tasainen otsa oli taas kirkas, ja veitikkamaisuus leikki hänen suurissa, kauneissa silmissään.