— Katso, että hän lähtee heti, ketään puhuttelematta.
— Se tapahtuu, teidän majesteettinne.
Kuningas heittäytyi väsyneenä sohvaan ja hänen muutoin eloisat kasvonsa osoittivat miltei epätoivoista alakuloisuutta. — Ollapa minulla yksikään lauta, yksi ainoakaan lauta, jolle voisin huoleti astua! — huokasi hän miltei kuulumattomasti.
Ilmoitettiin, että kanslianpresidentti, parooni Düben, eräs myssyjen johtajista, pyysi päästä puheille.
— Kähertäjäni! — huudahti kuningas, sillä hän ei ollut vielä pukeutunut ja näin aamuasussaan hän ei voinut vastaanottaa kanslianpresidenttiä.
Kähertäjä teki tehtävänsä taitavasti, ja kamaripalvelija osoitti yhtä suurta intoa. Hienoa, tuskin huomattavaa ihomaalia pantiin hänen kalpeille poskilleen ja kohta astui kuningas loistavin kasvoin vastaanottohuoneeseen.
— On mieluista nähdä teidät, hyvä parooni, — sanoi hän. — Toivon että voitte hyvin ja että rakastettavat naapurimme, Venäjän ja Tanskan majesteetit, suovat meidän nukkua rauhassa. Mitä arvelette, olen tänä yönä nähnyt unta keisarinnasta.
— Pelkäisikö teidän majesteettinne mitään? — kysyi parooni Düben levottomasti. Hänen olivat miehet viisaammat kuin hän itse lähettäneet nuuskimaan kuninkaan hankkeita ja saamaan selkoa, vehkeilikö valtion majesteetti vapautta vastaan.
— Pelkäisinkö? Ah, hyvä parooni, mitä ajattelette minusta? — sanoi kuningas keveästi. — Olen nainut mies; luuletteko minun voivan olla mustasukkainen kreivi Orloville? Ei; tahdon uskoa teille asian, joka toistaiseksi jääköön entre nous. Mitä sanotte, jos lähettäisimme hänen majesteetillensa kuninkaallisen serafiimitähtemme?
— Olisihan se eräs keino tuon mahtavan naapurin kiinnittämiseksi itseemme, vastasi kanslianpresidentti hyvin tyyntyneenä.