11. SUURI NÄYTTELIJÄ.
Eräänä aamuna tahi oikeammin eräänä päivänä, sillä kello oli lähes kaksitoista, istui kuningas Kustaa sinisilkkisessä aamutakissaan kirjoituspöytänsä ääressä, lukien kirjettä, jonka oli sepittänyt unettoman yön aikana. Parin tunnin lepo aamuyöstä ei ollut voinut kohottaa punaa hänen poskilleen. Hän oli kalpea ja alakuloinen; mutta hänen nuoren puolisonsa pehmeä käsi ei saanut tasoittaa hänen otsansa ryppyjä. Vaarat uhkasivat joka taholta; mistä saisi hän sen voiman, joka ne torjuisi? Tässä ei auttanut usko sallimukseen eivätkä Voltairen mietelmät. Todellisuus oli hänen edessään kuin uhkaava peikko; hän tiesi vihollistensa hierovan liittoa Venäjän ja Englannin kanssa ja tämä liitto tulisi olemaan kaikkien hänen ylpeitten toiveittensa hauta, ehkä hänen omansakin. Toiminnan hetki oli tullut ja kuitenkin oli toimiminen uhkapeliä, joka pani kaiken alttiiksi.
Se kirje, jota kuningas vastoin tavallisuutta niin huolellisesti luki, ennenkuin se oli lähetettävä, oli salakirjaimilla osoitettu Ranskan kuninkaalle ja sisälsi epäselvin sanoin kirjoitetun ilmoituksen tärkeästä muutoksesta, joka oli tapahtuva Ruotsissa ja jota varten kuningas pyysi Ranskan ystävyyden tukea.
Hetken aikaa vaiti oltuaan taittoi kuningas Kustaa paperin kokoon, pani sen erinomaisen huolellisesti kuoreen, sulki kuoren omakätisesti ja antoi sen sitten sihteerilleen, joka oli valvonut hänen kanssaan koko yön kirjeitä laatien.
— Kreivi Creutzille Parisiin, — sanoi hän.
Sihteeri otti kirjeen ja kirjoitti siihen osoitteen.
— Oletteko muistanut kreivin kaikki arvonimet? — kysyi kuningas.
— Olen, teidän majesteettinne, — vastasi Paul Bertelsköld.
— Hyvä. Onko sanansaattaja valmis?
— Hän odottaa eteisessä.