— Diable! Sitä minä jo aavistin.
— De la Marck ja de Boufflers panevat parastaan. Tätini on väsymätön.
— Sitten ei ole hätää. Teidän tädillänne, madame, on maailmassa yksi ainoa kilpailija — te itse.
— Ah, sire, pahin uutinen tulee viimeiseksi. Englannin ministeri on ostanut Du Barryn.
— Mitä sanotte? Du Barryn? — Taivasten tekijä! Silloinhan on kaikki hukassa! Du Barry voi enemmän kuin kuningas itse.
— Niin on, teidän majesteettinne. Hän on ehtinyt unohtaa tuon komean jalokivikaulanauhan, jonka lahjoititte hänen sylikoiralleen. Pitää tarjota hänelle enemmän kuin Englanti tarjoaa, ja siihen eivät kultavuoretkaan riitä.
— Olette oikeassa, — sanoi Kustaa-kuningas synkästi. — Ollaan siis siinä, että minun täytyy kumartaa naista, jota halveksin.
— Ei koskaan teidän majesteettinne! — virkkoi markiisitar pää pystyssä. — Kerran te olette sen tehnyt, sire, ja nyt näette, mitä olette sillä voittanut. Jos olisin teidän asemassanne, niin ennen kukistuisin kuin nöyrtyisin — häpeälliseen tekoon.
Hetken äänettömyys seurasi, ja taaskin vaipui kuningas alakuloisuuteen, jota hän ei enää koettanut salata. Silloin virkkoi markiisitar entisellä iloisella äänellään:
— Luuleeko teidän majesteettinne todellakin, että olen tullut tänne ainoastaan sanoakseni teidän majesteetillenne näin ikäviä asioita? Ei, suokaa anteeksi, alamainen aikomukseni oli kysyä, suvaitseeko teidän majesteettinne suoda minulle sen armon, että saapuu pieneen déjeuner dinatoireen, jonka olen pannut toimeen Brunnsvikissa. Ilma on ihana, ja teidän majesteettinne tapaa siellä ainoastaan uskollisia ystäviä.