— Olkoon menneeksi, — sanoi Kustaa-kuningas, ja pilvet hänen otsaltaan katosivat taaskin hetkeksi niinkuin sumut auringon paisteessa.
12. ELÄINTARHAN JUHLA.
Pientä, Brunnsvikin luona olevaa metsästysmajaa ei olisi voinut tuntea entisekseen. Sen vanhoja seiniä oli vaikea erottaa lehtien ja kukkien alta; ikkunoista liehui pieniä sinikeltaisia silkkilippuja; portaat olivat yhtenä ainoana ruusupensaana. Ja kuitenkin oli tämä vain mahdollisen sateen suojaksi varustettu. Se paikka, jonka markiisitar Egmont oli valinnut déjeuner dinatoireansa varten, oli sisempänä puistossa, kauniilla, viheriällä niityllä lehväisten kukkulain välissä, josta oli näköala lahdelle päin.
Tänne oli katettu pöytä kolmellekymmenelle hengelle; sen isompi ei seura ollut, mutta sitä herkullisemmat olivat ruokalajit. Markiisitar tunsi kuninkaallisen vieraansa: hän eli niinkuin perhonen hunajasta ja kukkien tuoksusta, hän söi vähän ja nopeasti, mutta rakasti makeisia; joi yhtä vähän ja voi kuitenkin viettää tuntikausia pöydän ääressä. Karkeampaa nautintoa hän halveksi; mutta hienoa älyä, iloa ja suloa, sukkelasanaisia miehiä, viehättäviä naisia, aistikkaita laitoksia, huolellisia pukuja, kaikkea uutta ja kekseliästä, nerokasta ja hämmästyttävää; eloisia, koreita värejä ja mielistelyä niin hienon hienoa, että se tuntui vain kuin oranssien tuoksu, jonka tuuli toi ja toinen vei — kas, semmoista rakasti Kustaa III ja sitä koetti hänen kekseliäs emäntänsä hankkia hänelle.
Hän oli tuhlannut rahoja kuninkaallisesti. Hän oli tyhjentänyt ruusut ja narsissit kaikista Tukholman kasvihuoneista ja kun nämä loppuivat, oli hän tyhjentänyt kaikkien muotikauppiasten tekokukkavarastot. Eikä nyt ollutkaan sitä tammea eikä niinipuuta ja poppelia, joka ei olisi ollut kukilla koristettu juuresta latvaan. Saksankuuset ja kaikki muutkin kuuset, jotka siellä täällä seisoivat tummina ja totisina vaaleamman lehtimetsän keskessä, huomasivat kummakseen olevansa koristettuja kuin joulukuuset ruusu- ja kultapaperikiehkuroilla. Oli hupaista nähdä pienten laululintujen sadoittain parveilevan kaikkialla ja ihmeissään ja uteliaina hyppivän oksalta oksalle noissa oudosti koristelluissa puissa ja noukkien tutkivan, mihin kaikki nuo kummalliset koristeet oikeastaan mahtoivat kelvata.
Ainoastaan ranskattaren päähän voi pälkähtää koristaa luontoa keinotekoisilla kukkasilla. Mutta sitä ei markiisitar ajatellut. Olihan se jotakin uutta ja näytti hyvältä.
Hän oli myöskin hankkinut pienen lammaslauman. Siihen kuului kuusi lumivalkeaa karitsaa, joita pienet paimentytöt taluttivat punaisista silkkinauhoista. Tarjoilijat oli puettu fauneiksi, satyyreiksi, bakkanteiksi ja metsänneidoiksi. Kaksi murjaania varjosti pöytää leveällä auringonvarjostimella. Sievä perulaistyttö seisoi joka hetki valmiina leyhyttelemään viileyttä suurella viuhkalla, joka kuvasi paratiisilintua. Pieni, sinisilmäinen vedenneito ammensi limonaadia sitä varten valmistetusta lähteestä vanhan tammen juurella. Pieni fauni puhalsi pilliä. Pöytä oli tehty G:n muotoon[21] ja roomalaisena kolmosena oli kolme pientä peräkkäin olevaa soikulaista pöytää, joille oli asetettu kolmet ruokaneuvot kullekin: ensimmäinen kuninkaalle, prinsessa Sofia Albertinalle ja kreivitär de la Gardielle; toinen emännälle, prinssi Fredrikille ja kreivi Schefferille; kolmas suosikille, parooni Sinclairille, kreivitär Lewenhauptille ja neiti Fersenille. Kaarle-prinssi oli poissa laivastolla Karlskronassa.
Oli ihana päiväpaiste ja puhalsi lauhkea kevättuuli, joka keinutteli kaikkia kukilla koristettuja puitten latvoja ja liehutteli kaikkia lippuja. Kustaa III:l1a oli hyvä ilmaonni, niinkuin kaikilla suurilla tai suuremmilla Ruotsin kuninkailla.
Päivällinen oli päättynyt mitä hilpeimmän mielialan ja kaikkein iloisimman pilan vallitessa, joka kosketti hovietiketin äärimmäisiä rajoja, mutta ei mennyt hiuskarvaakaan siitä sivu, sillä kuningas ei suvainnut arvostansa leikkiä laskettavan. Hän sanoi itseään "vapaan kansan ensimmäiseksi kansalaiseksi", mutta jos valtakunnan toinen kansalainen käänsi ensimmäiselle selkänsä, oli kaikki kuninkaallinen suosio loppunut.
Aterian jälkeen tarjosi kuningas markiisittarelle käsivartensa, ja nyt lähdettiin puistoon kävelylle. Eräälle kukkulalle, josta oli vapaa näköala, oli markiisitar asettanut leposohvia.