— Ei, hyvät herrat, kardinaali on liian vähän; hänestä täytyy tulla paavi! — solisi ääneensä iloinen seura.
Keskellä tätä ilvettä astui Bernhard Bertelsköld sisään kysyen eversti Sprengtportenia. Hän oli kalpea, totinen ja hänellä oli arpi vasemman silmän yläpuolella.
Entisestä ivahymystä ei hänen huulillaan näkynyt jälkeäkään.
Melu lakkasi. Vasta tulleessa oli jotakin, joka sitoi kaikkien kielet. Hänen kerhotuttavansa eivät olleet hänestä koskaan pitäneet, mutta sitä enemmän pelänneet hänen terävää kieltänsä ja sietämätöntä ivahymyään. Oltiin siis hyvin halukkaita häntä nöyryyttämään, varsinkin kun luultiin, että hän oli vehkeillyt kerhoa vastaan.
Oli kuitenkin yksi, joka katkaisi äänettömyyden, ja se oli se sama nuori kornetti, joka oli tahdottu nimittää paaviksi ja jolla oli se lahja, että hänen oli erinomaisen vaikea pitää suutansa kiinni.
— No älähän mitään, siinähän on Bertelsköld, — huudahti hän, — juuri kuin kutsuttuna ratkaisemaan hyvin pulmallista kysymystä. Täällä väitetään, että nunna, joka on kääntänyt kreivin katolinuskoon, on kaunis ja hieno kuin kuutamoilta Espanjassa, mutta toiset sanovat, että hän oli morsiusneitinä silloin, kun Ludvig XIV meni naimisiin madame Maintenonin kanssa noin seitsemän tai kahdeksankymmentä vuotta sitten.
Bertelsköld oli vaiti. Hän ei ollut läheskään vielä selvillä omasta itsestään. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut leopardi, jonka kynnet oli katkaistu.
— Pyydän anteeksi, jos olemme erehtyneet, — jatkoi kornetti ivaten. — Toiset väittävät, että kreivistä on tullut muhamettilainen. Allah on suuri, ja Muhammed on hänen profeettansa.
— Onko parooni Sprengtporten kerhossa? — kysyi Bertelsköld.
— Odotamme häntä joka hetki, ja sill'aikaa voi kreivi viettää aikansa kertomalla meille kääntymyksestään, — vastasi joku toinen seurueesta, josta tämä pilanteko alkoi tuntua hupaiselta. — Osaako kreivi ulkoa ensimmäisen pääkappaleen?